Solliden, Öland Polkuautomme Verstaan porukkaa

 

26.1.1928 Soini Nyyrikki syntyi Helsingissä (tarkka paikka ei ole tiedossa). 6.12.1931 Soini muutti vanhempiensa (Hugon ja Ainon) ja velipojan (Jorman) kanssa Helsingistä Savonlinnaan.

31.8.1934-31.5.1940 Savonlinnan Kaupungin Kansakoulu, Puistokadun Kansakoulu. 31.8.1940-13.5.1942 Savonlinnan Kaupungin Kansakoulun Jatkokoulu, Puistokadun Kansakoulu.

11.8.1942-31.12.1945 Asentajaoppilaana, apulaisena ja asentajana Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkonen, Savonlinna.

31.5.1946-17.8.1946 Asentajana Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkonen, Savonlinna.

2.6.1947-30.8.1947 Asentajana Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkonen, Savonlinna.

1946-1947 Tampereen teknillinen koulu, Koneosasto, Autotekniikan opintosuunta. Jorma-veli opiskeli samalla luokalla.

5.2.1948 Astui Soini vakinaiseen palvelukseen 3. Autokomppaniaan Kouvolassa. Vannoi sotilasvalan 21.2.1948. Ylennettiin Alikersantiksi 2.9.1948. Lomautettiin vakinaisesta palveluksesta 31.10.1948.

2.2.1949-22.6.1949 Autonasentajana Autokorjaamo V. Marttisella Helsingissä. 13.6.1949-9.9.1949 Autonasentajana OY Konela AB:lla Lauttasaaressa.

20.9.1949-24.6.1955 Työnjohtajana Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkosella. Soini ja Aino vihittiin avioon 22.6.1950. Asuivat Pappilankatu 4:ssä Makkosten autokorjaamon pihassa Heikin ja Matin jo synnyttyä (1.1.1951 sekä 30.12.1951).

20.6.1955-30.9.1955 Tuli muutto Mikkeliin jossa Soini oli töissä työnjohtajana Autokunnostamo OY:ssä Tehdaskatu 2:ssa.

1.10.1955-30.11.1956 Töissä esimiehenä Savonseudun Osuusliikkeellä. Asuntona oli vanhempi puinen omakotitalo (muistelee Heikki).

1.12.1956-18.3.1957 Lyhyt periodi Laukaalla jossa Soini oli töissä Tie- ja Vesirakennushallinnon keskuskorjaamolla moottorinkorjaus- ja koneistusosaston työnjohtajana. Täällä syntyi keskimmäinen lapsista, Pekka (18.1.1957).

21.3.1957-15.12.1960 Muutto Joensuuhun jossa Soinilla oli Fordilla OY M.Kemiläisen autoliikkeen korjaamolla korjaamopäällikön paikka. Asunto oli samassa talossa toisessa kerroksessa funkkistyylisessä kivitalossa Kauppakatu 10:ssä. Täällä syntyi nuorin pojista, Mikko (22.5.1960). Yläkerran asunnossa asui itse Matti Kemiläinen.

16.12.1960-31.1.1991 Soini sai Ylimääräisen koneteknikon toimen Pohjois-Karjalan Maanviljelysinsinööripiiriltä Telkäntie 8sta (nimi muuttui myöhemmin Pohjoiskarjalan Vesipiirin Vesitoimistoksi). Liisa, nuorin lapsista, syntyi täällä (17.3.1965). Kuten Kemiläisellä, myös täällä oli vuokra-asunto työn puolesta korjaamon yläkerrassa. Naapurissa asui talonmies Parviainen perheineen. Alkuun siinä asuivat Kurjet.

1.1.1974 Soinin toimi muuttui teknikon toimeksi ja yliteknikoksi 1.10.1975. Työnantajan nimi muuttui Pohjois-Karjalan vesi- ja ympäristöpiiriksi 1.10.1986.

10.2.1964 valtuutti Pohjois-Karjalan Käsi- ja Pienteollisuuden Keskusliitto r.y. Soinin toimimaan Tarkastusmestarina Autonmoottorinasentajan ammatissa.

10.5.1968 sai Soini Maatalousministeriöstä Maatalousministeri Martti Miettusen myöntämän luvan olla palkatussa sivutoimessa autovahinkotarkastajana Joensuussa.

198? Soini ja Aino ostivat oman rivitalo-osakkeen Lillukkatie 1 C 5stä pohjakerroksesta.

1987 Muutto omakotitaloon Siiantie 12 Rantakylässä.

Soini jäi eläkkeelle 31.1.1991.

Aino kuoli 2003. Soini istutti Ameriikkalaisia mustikoita puutarhaan.

Soini kuoli 2005. Talo myytiin eräälle nuorelle pariskunnalle mustikoineen.

Heidän yhteinen hautapaikka sijaitsee Joensuun hautausmaalla.

 

Vähän nimitietoa: Soini on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee 'poikaa', 'nuorukaista' kun taas Nyyrikki tarkoittaa 'Metsästyksen/pyynnin jumalaa, Tapion poikaa'. Soinin veljen Jorman toinen nimi oli Tapio. Enemmän nimistä löytyy täältä.

 

 

Toivoisin että minulla olisi yhtä tarkat tiedot Hugosta kuin Soinista. Mutta valitettavasti en koskaan tavannut häntä koska kuoli niin nuorena, 1950, tasan 50-vuotiaana. Hupikka oli hänen lempinimensä, sattuvasti kun vähän hulivili kuulemma oli.

Hugo syntyi 18.1.1900 Savonlinnassa kahdeksantena lapsena yhdestätoista kaikkiaan.

Hän oli ammatiltaan asentaja ja pätevä viilari isän mukaan. Työskenteli mm Helsingissä ja etenkin Makkosten Auto- ja Konekorjaamolla Savonlinnassa.

Hän oli yhdessä vaimonsa Ainon (s.23.10.1904 k.5.6.1992) kanssa hyvin aktiivinen teatteri-ihminen. Hugo oli mukana myös eräässä Havi-saippua mainoksessa 1933 monen muun tunnetun näyttelijän kanssa (4. kuva yllä).

Hugo ja Aino menivät naimisiin 6.9.1924.

Hugo ja Aino saivat kaksi lasta, Jorma Tapio (s.11.4.1925 k.25.4.2000) ja Soini Nyyrikki (s.26.1.1928 k.25.12.2005).

 

Paikallisessa lehdessä oli 17.1.1950 seuraavanlainen ilmoitus 50-vuotis merkkipäivän johdosta: "Asentaja Hugo Makkonen huomenna Savonlinnassa. Nuorempana ollessaan oli hän erikoisesti innostunut mm. teatteritoimintaan ja kuului noin 15 vuoden ajan paikallisen teatterin amatöörivoimiin. Asentaja Makkonen tunnetaan paikkakunnalla ennenkaikkea taitavana asentajana ja konealan tuntijana. Innokkaana urheilun ystävänä oli hän mm. pitkät ajat Jyryn toimihenkilönä. Myöskin mieskuorolaulu on kuulunut hänen harrastuspiiriinsä ja niinpä hän onkin kuulunut Työväen Mieslaulajiin koko kuoron toiminta-ajan. Onnittelemme."

 

Hugo kuoli traagisesti keuhkokuumeeseen ensin tuupertuneena talvipakkasessa 21.1.1950 kotitalon pihaan Pappilankatu 4:ssä.

 

 

Isä kertoi pienenä ollessani että hän harrasti nuorena painia Savonlinnassa. Sitä että myös Hugo olisi nuoruudessaan ollut mukana äheltämässä molskilla en tiennyt ennenkuin sain käsiini muutamia vanhoja papereita Heikki-veljeltä. Tässä onnittelutaulussa mainitaan että Hugo oli innokas urheilun ystävä ja oli myös Savonlinnan Jyryn toimihenkilönä monta vuotta.

 

Jyry perustettiin marraskuun 16. päivä 1909 Savonlinnan työväenyhdistyksen talolla. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin seppä K. Savolainen.   Tässä on Jyryn tunnusmerkki joka hyväksyttiin käyttöön 10.1.1914 vuosien keskustelun jälkeen.

 

Lipun syntymä oli vieläkin tuskallisempaa, ensimmäinen keskustelu tapahtui 18.4.1915 ja sitten 5.4.1917 tulokseen pääsemättä. Hugokin oli mukana yhdessä toimikunnassa lippua suunnittelemassa. Koko ajatus haudattiin vuosiksi kunnes lippujuttu ratkesi 20-v-juhlakokouksessa 1929. Jyry liitettiin heti alkuaan Savonlinnan Työväenyhdistykseen mutta surullisen kansalaissodan vuoksi se erosi siitä riippumattomaksi heinäkuussa 1918. Tilanpuute oli kova, sekä sisällä että ulkona. Ei ollut urheilukentää eikä omaa urheilutaloa. Päämajana toimi ahtaat vanhan työväentalon tilat pientä vuokraa vastaa siihen asti kunnes uusi Kisalinna valmistui 1954 ja tilanne helpottui. Ulkona kilpailtiin Puistokadulla, hautausmaan vieressä tai kansakoulun pihassa. Urheilulajeista paini oli se mihin panostettiin heti alkuun. Jäsenet kylläkin joutuivat maksamaan erityistä "painiveroa" painimaton eli molskin hankkimista varten. Huomattavin kilpailu oli TUL:n mestaruuskilpailujen järjestäminen v.1923. Jo vuonna 1916 olisi pitänyt järjestää vastaavat kisat mutta koska venäläinen sotaväki oli ottanut kaikki tilat majoituspaikoikseen niin kilpailuja ei voitu järjestää. Jyryn toimintakertomus ajalta 1909-1959 mainitsee Hugo Makkosen aktiivisena painijana mm vuonna 1922. Rata- ja kenttäurheilua kutsuttiin pilallaan katu- ja pihaurheiluksi, sillä Savonlinnassahan ei ollut urheilukenttää ennenkuin 1932. Epro Makkosen käsitys oli se, että sitä ei olisi saatu silloinkaan, ellei silloisen lamakauden aikana olisi ollut runsaasti ilmaista työvoimaa. Jyry järjesti ensimmäiset yleisurheilukilpailut 1915, toiset 1916 ja kolmannet 1927 lainatulla kentällä Mustasaaressa. Yleisurheilun ja 1500 metrin juoksun uranuurtajana mainitaan taas Hugo Makkonen monen muun toverin kera. Vuonna 1922 seuralle perustettiin uintijaosto, joka koulutti tämän lajin harrastajia ja järjesti kilpailuja sekä näytöksiä, joissa suoritettiin maisteri- ja kandidaattivihkiäiset. Myös Hugo oli uimari ja kävi kilpailemassa seuran ulkopuolellakin. Nyrkkeilyäkin eli "tappelua sääntöjen mukaan" harrastettiin Jyryssä, parhaimmillaan vuosina 1936-1939, jolloin sota katkaisi tämänkin toiminnan. Makkoset eivät näköjään tässä lajissa "kunnostautuneet". Menestyneimpiä Jyryn nyrkkeilijöitä olivat mm Ernest Ristola ja Veli Juuti. Muitakin lajeja tietysti harrastettiin, niinkuin palloilua kesällä ja hiihtoa talvella. Urheiluharrastus oli tärkeää työläisnuorisolle itsenäistyvässä Suomessa, kuten nämä loppusanat toimintakertomuksessa kertoo. Makkosen veljeksiä oli useampiakin Jyryn palveluksessa, kuten tästä listasta näkyy. Valtter oli sihteerinä vuonna 1915, jolloin myös Hugo 15-vuotiaana ryhtyi rahastonhoitajaksi seuraavan neljän vuoden ajaksi. Pienen tauon jälkeen Hugo oli myös puheenjohtajan roolissa 1925-1926. Eero "Epro" Makkonen oli tapansa mukaan aktiivinen myös Jyryssä, rahastonhoitajana 1923, 1931-1933 sekä sihteerinä 1928-1929. Tässä johtokunnan kuvassa vuodelta 1929 Epro on neljäs vasemmalta. Myöskin tässä lehtiartikkelissa Epron kuoltua kerrotaan hänen uskomattoman lukuisista luottamustehtävistään.

 

 

                  Maria ja Juhana                        Perhe hauta Talvisalossa

 

Juhana, tai Henrik Johan kirkon kirjojen mukaan, syntyi aviottomana lapsena. Näin ollen meillä ei ole harmainta aavistustakaan Juhanan isästä. Hän toimi sekä kirjansitojana, suntiona että poliisikonstaapelina Savonlinnassa. Tässä kuva hänen syntymästään Kerimäen syntyneiden kirjasta 1860:

 

 

Tämän mukaan Henrik Johan syntyi 20.3.1860 ja kastettiin 23.4.1860, Pulkkila Numero 1ssä. Kuten kuvasta näkyy hän oli piika Helena Ulrika Makkosen avioliiton ulkopuolella syntynyt (oäkta) lapsi. Todistajina ja kummeina olivat Henrik ja Maria Makkonen. Tämä toinen kuva on Kerimäen lastenkirjasta Pulkkilassa:

 

 

Siinä lukee: Qp Helena Ulrika Makkonens oägta f. 1829 ja Fråga hvar det förra barnet är. Sekä alla Sn Henrik Johan 20/3 1860. Eli piika Helena Ulrika Makkosen avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi. Äitin syntymävuodeksi on merkitty 1829 (itse asiassa hän syntyi 1828). Pappi on myös laittanut itselleen kysymyksen että "kysy missä se toinen lapsi on". Tämä osoittaa sen että Juhanalla oli yksi vanhempi veli tai sisko. Mutta häntä ei tunnu löytyvän mistään kirjoista.

Juhanasta ei näy jälkeäkään ennenkuin 7.2.1874 jolloin hän kirkon muuttokirjan mukaan muutti äitinsä kanssa Nojanmaahan Säämingin puolelle. Itse asiassa Pulkkila muutti nimensä Nojanmaaksi ja myöskin koko Nojanmaa liitettiin Kerimäen pitäjästä Sääminkiin samana vuonna isonjaon yhteydessä. Tässä rippikirjassa 1866-1875 esiintyy Juhana äitinsä kanssa (yliviivatut nimet), ei vielä ripitettynä, Nojanmaa Nro 1:ssä:

 

 

Tämän mukaan lukutaito heillä molemmilla oli tyydyttävä (Y). Vuosina 1874-1875 he olivat missanneet herran ehtoollisella käynnin, ehkä muuttotouhujensa vuoksi. 1875 he nimittäin muuttivat pois Nojanmaasta, mutta tästä enemmän toisessa osassa. Juhana pääsi ripille vuonna 1877, ja tapasi tulevan vaimonsa Maria Laurintytär Tarvasen (s.4.7.1867. Eli syntymäaika hautakivessä ei pidä paikkaansa) jonka kanssa meni naimisiin 7.6.1885 ja muuttivat 1886 Savonlinnan kaupunkiseurakuntaan. Vuonna 1887 syntyy ensimmäinen lapsi, Aino Lyydia. Ja sen jälkeen syntyi, kuin suunnitelman mukaan, yksi lapsi joka toinen vuosi paria poikkeusta lukuun ottamatta. Kaiken kaikkiaan 11 lasta tuli maailmaan. Kaikki syntyivät Savonlinnassa. Viimeinen lapsi, Ester, syntyi vuonna 1907, samana vuonna kun Juhana itse kuoli. 

Juhana eli Henrik Johan Makkonen kuoli siis hyvin nuorena, 47 vuotiaana. Kirkkoherranviraston mukaan Juhana kuoli 12.7.1907 kun taas näissä perukirjoissa (puhtaaksi kirjoitettu [htm]) seisoo 19.7.1907. Koska myös hautakivessä lukee 19.7.1907 niin kirkkoherranviraston tiedot eivät varmaan täsmää tällä kertaa.

Näin jäi Maria yksin kymmenen alaikäisen lapsensa (kuten perukirja sanoo, vaikka Aino oli itse asiassa yli 20 vuotta) sekä suurien velkojen kanssa, 214 mk. Nykyajan (2010) rahassa se olisi noin 900 euroa. Mainittakoon että Suomen markka otettiin käyttöön 1862 venäjän vallan aikama. Muuten oli rupla ja kopeekka virallinen valuutta. Ruotsin vallan aikana eli ennen vuotta 1809 oli rahan perusyksikkö hopeariksi, joka jakaantui 48 killinkiin ja killinki puolestaan 12 runstykkiin. Riksi vastasi 18 kuparitaalaria. Yksi riksi vastasi kahta ruplaa ja 88 kopeekkaa. Kansalla oli ehkä vaikeuksia ymmärtää monimutkaista rahajärjestelmää. Maksaminen oravannahalla oli hieman helpompaa.

Niin, velaksi jäivät myös hautaus- ja sairauskustannukset, 150 mk. Perukirjojen mukaan velkoja oli myös useammalle Savonlinnan kauppiaalle, kuten Auviselle ja Lindroosille. Anders Auvinen (31.1.1843-17.10.1915) oli suomalainen Savonlinnassa vaikuttanut kauppias, laivanvarustaja, sahanomistaja ja kauppaneuvos.

50 mk velka jäi myös tyttölyseon omistajalle Aura Harlinille. Tytär Ada Maria olisi voinut olla siinä iässä (synt.1891) käydäkseen tätä koulua. Koulu toimi vuosina 1853-1889 eri paikoissa Savonlinnan kaupungissa. Vuosina 1889-1916 käytössä oli Aura Harlinin omistama talo Satamakatu 11:ssä. Vuodesta 1916 alkaen koulu toimi Puistokatu 1:ssä. Satamakatu 11a on nykyään ravintola Majakka vähän modernimmassa talossa.
Puistokatu 1ssä on nykyään mm Savonlinnan Matkailupalvelu vanhassa kivisessä koulutalossa. Koulu oli Suomen ensimmäinen yksityinen koulu.

Suurimmat velat jäi kylläkin kirjapainon johtajalle faktori M.Pärnäselle ja ajuri M.Naukkariselle, 250 sekä 195 mk.
Faktori M. Pärnänsestä ja sen ajan lehdistä: Vuonna 1876 ilmestyi ensimmäinen "Savonlinna" lehden numero. Yritys ei kuitenkaan kannattanut tilaajien vähyyden takia. Vuonna 1887 perustettiin uusi yhtiö, joka otti haltuunsa lehden ja kirjapainon. Yhtiön takana olivat Savonlinnan johtavat liikemiehet  And. Auvinen, Johannes Paganus, Petter Pirhonen ja apteekkari Oskar Hedlund. Nyt otettiin lehdelle erityinen taloudenhoitaja. Ensin hän oli kauppias Ivan Schtaloff ja sitten faktori Matti Pärnänen. "Keski-Savo"-lehden perustaminen: ”Savonlinna” -lehti ei ollut ainoa sanomalehti, joka noina vuosina lakkasi ilmestymästä, mutta se oli ainoa tällä alueella ilmestyvä lehti. Savonlinnassa ryhdyttiin puuhaamaan uutta lehteä. Lupa saatiinkin vuonna 1903 ”Keski-Savo” -nimiselle lehdelle, jolla oli kaksi omistajaa, kaupunkineuvos And. Auvinen ja kirjapainonjohtaja Matti Pärnänen, siis kaksi vankkaa perustuslaillista miestä.

 

Se niistä veloista ja velkojista. Perukirjoista saa hyvän käsityksen sen ajan irtaimistosta ja omaisuudesta, lusikoista veneisiin asti. Taloustarvikkeiden seassa on myöskin revolli ja rihla. Ehkä ne olisivat paremmin sopineet Rautaa-otiskon alle. Kuolinpesässä oli muitakin mielenkiintoisia asioita, niinkuin kirjakirstut ja kirjansitojan työkalut. Ruokaveitsijä oli 4 paria, 18 lusikkaa ja 7 teelusikkaa, mutta ei yhtään haarukkaa, muista pöytähopioista puhumattakaan. Mutta olihan siellä kahden markan arvoinen sahtitynnöri ja paljon paljon muuta tarpeellista. Lopussa on Maria Makkosen os Tarvasen kauniilla käsialalla kirjoitettu allekirjoitus. Mutta miten ihmeessä hän selvisi kaikista veloista ja elätti suuren lapsikatraansa?

 

 

On vuosi 1905 Suurruhtinaskunnassa ja suomalaisten mielestä epäsuosittu Nikolai II on Venäjän Tsaari. Venäjällä on hyvin rauhatonta ja vallankumoukselliset aatteet voimistuvat siellä kovasti. Tsaarin 1894 alkaneet Venäläistämisintoilut alkoivat väliaikaisesti laantua Suomessa tämän takia. Tänä syksynä, armon vuonna 1905, päätti Juhana ja Maria juhlistaa arkipäiväänsä ikuistamalla koko perheen ja äskettäin syntyneen Eero-pojan sekä Marian vanhan äidin menemällä Savonlinnan valokuvaamoon. Ateljeessa on kolme tyylikästä ja pehmustettua tuolia ja tyylikäs tapettiseinä taustana. Juhana, Maria sekä Hanna tytär istuvat tuoleissa. Pikku Eero istuu isä Juhanan sylissä ja kaikki muut 7 lasta sekä Marian äiti Henrika Vilhelmiina asettuvat seisomaan heidän ympärilleen.

 

Tämä perhekuva oli Eeron kotona seinällä Palomäellä. Kuvan koko on noin 30 x 40 cm. Tällä hetkellä (2011) kuva koristaa Riitta Lappalaisen kotia Helsingissä.

 

Tarkkasilmäinen lukija huomaa heti että kuvassahan on kaiken kaikkiaan 10 lasta eikä 9 kuten tekstissä yllä mainittiin. Riitalla on muistikuva että Eero olisi sanonut että kuvaa on manipuloitu jälkikäteen, vaalea lapsi, Ester, olisi ”istutettu” siihen jälkikäteen. Jos vertaa lasten kokoa syntymäaikoihin seuraavalla sivulla, niin voisi päätellä että alkuperäinen kuva voisi olla otettu noin vuonna 1905, todennäköisesti vuoden toisella puoliskolla, niin kuin alussa kirjoitin. Mahdollisesti myöskin 1906 alkupuolella. Ester ei ollut syntynyt vielä silloin. Ester, nuorin lapsista, syntyi huhtikuussa 1907 ja Juhana kuoli heinäkuussa 1907. Pitkän talkootyön, pohtimisen ja vanhojen kuvien vertailun jälkeen tulimme Riitan kanssa siihen tulokseen että se on Ester joka istuu Marian sylissä ja Eero Juhanan sylissä, siis päinvastoin mitä ensin luulimme. Ester, joka istuu Marian sylissä olisi täten ollut korkeintaan kolme kuukautta vanha jos kuva olisi otettu kesällä 1907. Kuvassa hän on paljon isompi ja istuu selkä suorana. Ja Eero joka taas istuu Juhanan sylissä olisi siinä tapauksessa noin kaksi ja puoli vuotta vanha. Todennäköisin ikä olisi noin 9-12 kuukautta. Vein digitaalisen version perhekuvasta Fotografica-ateljeeseen Norrköpingissä maaliskuussa 2011 analysoitavaksi. Riitan aavistukset toteutuivat oikeaksi. Kuvaa on retuscheerattu sieltä sun täältä. Heidän mukaansa Esterin kroppa koostuu kahdesta osasta koska jalat ovat liian pienet yläkroppaan verrattuna. Yllättävintä oli että heidän mielestään Juhanalla ei ole ollut lasta sylissä ollenkaan alkuperäisessä kuvassa vaan se olisi myös istutettu siihen jälkikäteen. Juhanan istuma-asento jalat ristissä olisi epätodennäköistä, sekä oikean käden outo asento lapsen ympäri. Pienten lasten silmiä ei myöskään ole tummennettu niin kuin muitten henkilöitten. Itse haluamme kylläkin uskoa että Eero on istunut Juhanan sylissä koska Eero ei aikuisena ollut maininnut tästä toisesta istutuksesta mitään. Ester on paljon vaaleampi kuin muut ja lasten välissä on epäselvä alue mikä myös viittaa manipulointiin. Myös Ainon tukka on piirretty uudelleen kynällä tai vesiväreillä sanoi ekspertti. Kaiken kaikkiaan työ on aika hyvin tehty, kuka sen nyt on tehnytkin ja milloin. Maallikon sitä on vaikea heti huomata äkkiseltään. Herää kysymys, missä on se alkuperäinen kuva, tai kuvat, joista tämä taulu on kyhätty kokoon?

 

(Tässä artikkelissa käytetty kuva on Mikon toimesta Riitan taulusta skannattu versio).

 

 

Juhanan äiti Leena Ulla eli Helena Ulrika oli todella kiven takana. Etsin häntä melkein kaksi vuotta ennenkuin tärppäsi. Itse asiassa en löytänyt yhtä äitiä vaan kaksi. Ensimmäinen heistä oli syntynyt 10.11.1828 ja toinen 18.12.1829. Mutta kun kellään ei tietääkseni ole kuin yksi äiti niin tämä tuotti lieviä ongelmia. Kunnes Mikkelin maakunta-arkisto selvitti arvoituksen talvella 2009. Syntymäkirjojen mukaan (mihin pääsääntöisesti luotetaan eniten) hän syntyi 10.11.1828 mutta papit sittemmin vahingossa noteerasivat syntymäajaksi 18.12.1829 rippikirjoissa. Tämän tapaiset virheet olivat aika tavallisia. Tässä näkyy hänen syntymänsä Kerimäen syntyneitten kirjassa:

 

 

Isä oli torppari Peter Makkonen ja äiti Catharina Pesonen. Todistajina ja kummeina toimi Peter Hämäläinen ja Ulrica Haimelin.

 

Ja tässä hän esiintyy vanhempiensa Peterin ja Catharina Pesoin alla, veljensä Henrikin ym kera, Pulkkilan lastenkirjoissa. Heidän yläpuolella ovat myös hänen isovanhempansa Henric ja Helena Jordan lapsineen:

 

 

Helena Ulrika häviää pariksi vuodeksi (1850-1852). Missä hän luurasi nämä vuodet on hämärän peitossa toistaiseksi. Minun teoria on että Helena Ulrikan ensimmäinen lapsi syntyi juuri vuosien 50-52 aikana jossain muualla. Rippikirjojen mukaan Helena Ulrika asui sitten Pulkkilassa vuodesta 1853 vuoteen 1856. Tässä kuvassa muuttokirjalla numerolla 7 Helena Ulrika on menossa Sääminkiin todennäköisesti piiaksi:

 

 

Siinä lukee: Piga fr Pulkkila, fl bet till Sääminki med anm. att hafer framfört oägta barn. 10/1 57. Jaa.

Eli suomeksi: Piika Pulkkilasta muuttaa Sääminkiin maininnalla että on synnyttänyt äpärälapsia. Päiväys 10 tammikuuta 1857. Pappina oli kirkkoherran apulainen Johan Adolf Alopaeus. 

Niin, piiaksihan hän meni, Tolvanniemeen Abraham Halosen taloon Talanniemen kylässä, kuten tästä kuvasta näkyy:

 

 

Nämä linkit näyttävät koko sivut:

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/saaminki/rippikirja_1854-1863_tk1180_2/443.htm

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/saaminki/rippikirja_1854-1863_tk1180_2/444.htm

Sieltä hän muutti puolentoista vuoden päästä Savonlinnaan, kuten papin merkintä osoittaa, vuonna 1858.

 

Mutta missähän Helena Ulrika tapasi Juhanan isän? Ehkä Savonlinnan kaupungissa! Luettuani kirjat Savonlinnan historiasta vuosien1812-1976 ajalta selvisi muun muassa että väkiluku ei ollut suuren suuri tuohon aikaan, alle tuhat henkeä. Syy siihen oli paljolti että koko kaupunki rajoittui ainoastaan yhdelle pienelle saarelle Kyrönsalmen ja Pitkänsillan välillä ja tilaa ei ollut laajentua. Koska rippikirjoja ei ollut tuon enempää Savonlinnan kaupungin seurakunnassa niin oli aika helppo löytää piikamme. Ensimmäinen työnantaja oli Kupariseppä Josef Strömberg jolla oli liiketalo Kyrönsalmen rannassa missä on Lossiranta Lodge nykyään.

Hän oli suorittanut oppivuotensa Viipurissa ja harjoittanut liikettä Pietarissa ennenkuin hänet otettiin Savonlinnaan porvariksi 1850. Tässä kuvassa on Helena Ulrika piikana hänen liikkeessään:

 

 

Tämän mukaan hän kävi ehtoollisella kaksi kertaa, 25.7.1858 ja 31.7.1859. Jostain syystä hän lopetti työt Kuparisepällä ja muutti töihin värjärimestari Johan Lindholmin lesken liikkeeseen. Tässä kuva siitä:

 

 

Johan oli kuollut vuonna 1850. Abraham Petrelius, joka oli saanut kisällinkirjat Oulusta ja palveltuaan vähän aikaa Kuopiossa, hän tuli Savonlinnaan vuonna 1850 ja toimi anoppinsa Johan Lindholmin lesken värjäämön esimiehenä vuoteen 1859, jolloin hän pyysi päästä tänne mestariksi, ja pääsi, kun hän oli suorittanut näytteen sinistä, vihreää ja ruskeaa väriä käyttäen. Hän toimi sittemmin myös kaupungin voutina. Kuvan mukaan Helena Ulrika muutti takaisin Kerimäelle 1859.

 

Tässä on kuva rippikirjasta hänen saavuttuaan takaisin Pulkkilaan 1859:

 

 

Siinä lukee: 3/7 (nattvard). 59 fr Sääminge m. b. 25/6 59 N:114. Har läkare betyg att hon besväras af något kroppsligt lidande gm o.ö.b. Abs. 12/8 1860. Suomeksi: Käynyt ehtoollisella 3/7. Tuli Säämingistä 25/6 1859 muuttokirjalla nr 114. Hänellä on lääkärintodistus että kärsii jostain ruummiillisesta vaivasta aviottoman lapsen takia. Lopuksi äpärälapseen liittyvä synninpäästö (abs.: absolverad) päiväyksellä 12/8 1860. Toisin sanoen, Helena Ulrika tapasi todennäköisesti jonkun miehen ollessaan Savonlinnassa, ja näinpä laitettiin Juhanamme alulleen.

Noin vuonna 1860 muuttui Pulkkilan kylän nimi Nojanmaaksi isonjaon yhteydessä ja siirtyi osaksi Sääminkiä. Kuten Juhanan yhteydessä mainitsin muutti Halena Ulrika poikansa Juhanan kanssa paperilla Nojamaan kylään Säämingissä 7/2 1874.  Hän muutti Säämingin seurakunnasta 1886 Savonlinnan kaupunkiseurakuntaan, ehkä yhtäaikaa Juhanan kanssa. Mitä tuossa välissä tapahtui ja Savonlinnaan muutosta tarinaa toisessa osassa (Juhanasta). Hän kuoli 9.2.1896 josta tämä noteeraus kuolleiden ja haudattujen kirjoissa Säämingissä:

 

 

Tämän mukaan Leena Ulla haudattiin 19.2.1896 naimattomana, suntion äiti, ikä 66 vuotta 1 kuukausi ja 21 päivää. Syntymävuosi 1829 (taas väärin!). Kuolinsyyksi on laitettu halvaus ja kuolinpaikaksi Savonlinna. Hän kuoli rutiköyhänä koska oli jäänyt pieni rästikin.

 

 

Kerimäen alkuväestö oli todennäköisesti lappalaisia ennenkuin savolaiset ja karjalaiset tunkeutuivat näille seuduille työntäen saamelaiset ylemmäs pohjoiseen. Monet lappalisista jäivät tosin paikalleen ja monesti ottivat nimekseen Lappalainen sukunimen. Erään Karjalaisen venemiehen kuuluu toeneen "Ei tajua taataukot Savon äijien savuja". Pulkkila on saanut nimensä Pulkkisista jotka asuivat täällä alun perin 1500-luvulla. Kirkon kirjojen mukaan mm Helena Ulrika matkusteli ahkerasti Pulkkilan ja Nojanmaan välillä. Siihen aikaan tietkin olivat vielä huonot. Vasta kun luin kirjat vanhasta Kerimäestä ymmärsin että nehän olivatkin yksi ja sama kylä. Pulkkila eli Nojamaa on kaiken lisäksi rajakylä Savonlinnan kanssa. Eli kaupunkiinkaan ei ollut pitkä matka tansseihin. Tässä kartassa 1870 luvulta Pulkkila/Nojanmaa on numero 24, Savonlinnan kupeessa:

 

 

 Tässä linkki nykyajan Nojanmaahan. Ja tässä alla kuva Pulkkilan kylästä 1600 luvlta:

 

            

 

Siitä voi lukea Pulkkilan tiloista ja asukkaista. Klikkaamalla noita pienempiä kuvia saat selvennetyn tekstin kummastakin palstasta, sen ajan ruotsin kielellä. Tämä kartta on Lars Röösin Pien-Savon verollepanomaakirjan tilusselityksistä vuosina 1643 - 1646. Ruotsin maanmittaustoiminnan alkuna voidaan pitää vuotta 1628, jolloin Andreas Bureus (1571–1646) nimitettiin päämatemaatikoksi ja jolloin annettiin maanmittarikunnan ensimmäinen johtosääntö. Määräyksissä todettiin, että kartoituksessa maanmittareiden tuli selvittää, miten pitäjät ja kyläkunnat keskenään sijaitsivat, miten kylän pellot ja niityt oli järjestetty ja millaisia ne olivat laadultaan. Oli kartoitettava myös kylän metsät ja niiden sijainti suurten vesistöjen suhteen. Ruotsissa kartoitustyö on alkanut vuonna 1630. Työ aloitettiin piirtämällä suurimittakaavaisia eli geometrisia karttoja, jotka esittivät suhteellisen suppeita alueita; tavallisesti kohteena oli talo tai kylä. Kartan sisältö oli monipuolinen, sillä karttaan merkittiin topografisia, oikeudellisia ja taloudellisia yksityiskohtia. On otaksuttu, että kartoituksen tarkoituksena oli vallankeskitys: Tukholmasta voitiin karttojen avulla saada kuva maaseudusta ja sen voimavaroista. Suomessa maanmittaus alkoi vuonna 1633, ja samanlaiset opit levisivät tännekin. Maanmittausohjeissa määrättiin, että maanmittareiden tuli ahkerasti mitata oman maakuntansa kylien maat, pellot ja niityt. Peltojen laatu tuli arvioida: olivatko ne multamaata, savimaata, hietamaata vai kangasta, oliko maa viljeltyä vai viljelemätöntä, aidattavaksi ja raivattavaksi sopivaa. Niityistä piti selvittää, olivatko ne nurminiittyjä vai saraniittyjä, ja oli annettava tieto, miten paljon ne kasvoivat heinää. Oli arvioitava myös kylien ulkoniittyjen ja kaskien tuotto, metsien käyttökelpoisuus ja kalavesien laatu. Kaikki nämä vaikuttivat talojen veroluvun määräytymiseen. Enemmän taustasta voi lukea täältä. Tuo kartassa oleva Pulkkilan kylä ei ollut suuren suuri jos vertaa vaikka nykyiseen Nojanmaan kartanon tilaan. Kartan kylä on noin 17 tunnland (tynnyrinalaa) eli siinä 8,5 ha. Nykyisen Nojanmaan kartanon ala on noin 500 ha, ja oli parhaimmillaa noin 1500 ha.

 

Kerimäki on aina ollut rajaseutua Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä. Sodat ja muut tuhotyöt oilvat arkipäivää tämän pitäjän asukkaille. Jo 1323 mainittiin Kerimäki Pähkinäsaaren rauhankirjoissa rajapaikkojen yhteydessä. Ensimmäinen Savon verollepanokirja tehtiin 1561. Tuohon aikaan Pulkkiset asuttivat Pulkkilaa joka sijaitsee suunnilleen nykyisen Nojanmaan kylän paikkeilla. Kerimäen seurakunta erotettiin Säämingin kirkkopitäjästä 1632 Suomen kenraalikuvernööri Gabriel Oxenstiernan käskykirjeellä. Pikku Vihan jälkeen (1743) raja kulki Kerimäen halki, jolloin osa seurakunnasta kuului Ruotsi-Suomeen ja osa Venäjään. Turun rauhassa vuonna 1743 suurin osa seurakunnasta, mm. silloinen kirkko, joutui Venäjän puolelle, niinkuin Pulkkilakin, Savonlinnasta ja Lappenrannasta puhumattakaan. Raja-alueella yli 20 tilaa jäi riidanalaiselle alueelle, jolta niin Ruotsi kuin Venäjäkään ei kantanut veroa. Tilanne jäi tällaiseksi vuoteen 1812 asti. Seurakunta säilyi kuitenkin yhteisenä. Maantarkastuksen yhteydessä 1664 on todettu että Pulkkilan kylässä oli 4 savua (ruokakuntaa) joista 3 autiona. Kerimäki sai virallisen nimismiehen vuonna 1666 mutta jo vuonna 1645 nimismiehenä mainittiin Olli Nikkari Pulkkilasta, joka keräsi lisämaita tehdäkseen Nojanmaasta itselleen kartanon. Hän mainitaan myös yllä olevassa karttatekstissä. Kartanoa kutsuttiin Eteläkartanoksi. Vuodesta 1702 istuttiin mm käräjiä Nojanmaan kartanossa. Enemmän kartanon historiasta oman otsikkonsa alla.

 

 

Peter Henricsson Mackoin syntyi 25.11.1795 Kyllölänmäellä ja kuoli Pulkkilassa 20.2.1859. Hän oli esikoinen, siis vanhin yhdeksästä sisaruksesta. Kaikki muut kahdeksan sisarusta syntyivät Pulkkilassa. Peter meni naimisiin Catharina Johansdotter Pesosen kanssa Kerimäen Pesolasta 14.12.1823. Catharina oli syntynyt 20.5.1799 Pesolassa. Peter ja Catharina saivat kuusi lasta joista ensimmäinen ja kolmas olivat kuolleena syntyneitä. Neljä elossa selvinnyttä lasta olivat Henric (s 1825), Leena Ulla (s 1828), Catharina (s 1833) ja Johannes (s 1837). Heidän kuolinaikansa ja taustat ovat vielä tutkimatta, paitsi Leena Ullan eli meidän Helena Ulrikan.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy nuorimman pojan Johanneksen syntymään:

 

 

Hänen kummina ja todistajana mainitaan mm Johan Kolis, joka oli Savonlinnan rikkaimpia jos ei rikkain kauppias ja kauppaneuvos. Kolis omisti monta taloa, sahaa ja laivaa Savonlinnassa ja Säämingissä sekä oli perustamassa Savonlinnan ensimmäistä säästöpankkia. Nojamaan kartanon leskirouva Rönnholm oli myös yksi Johanneksen kummeista ja todistajista. Voisi ajatella että tällainen porvariston kanssakäyminen köyhien torppareitten kanssa olisi hyvin harvinaista. Mutta eihän Nojanmaa ollutkaan mikään aateliskartano.

 

 

Koska Makkoset olivat niin kauan tämän kartanon palveluksessa niin otin vähän selvää kartanon taustasta ja historiasta. Lähteinä on käytetty Savonlinnan Maakuntamuseota (vanhat kuvat), eläkkeellä olevaa Matkailupäällikköä Pertti Mutkaa (kirja Savonlinna Saimaan helmi), kartanon nykyistä (2010) omistajaa Tapani Niemelää, tilanhoitajaa Jarmo Kososta, Jyväskylän Yliopistoa (kartat) ja omia kuvia.

 

Tämä on se Kartano jonka palvelukseen meidän esi-isät 1700-luvun lopulla asettuivat (kuva 1969).

 

 

Museon mukaan päärakennus on 1750-luvulta, jatkettu vuosina 1808-1809. Rajasotien takia kartano oli palanut ainakin kerran. Tässä sisäkuva isännän työhoneesta (1969):

 

 

Tässä sisäkuva valoisalta kuistilta mahtavine huonekaluineen (1969):

 

 

 Suurten kartanoiden perustamiseen ei aina tarvittu upseereita eikä aatelisia. Vahva talonpoikainen tausta ja omat kyvyt ovat yhtä hyvin synnyttäneet merkittäviä maatiloja. Nojamaa on tästä hyvä esimerkki. Ilman aatelisarvon tuomaa apua ja ilman verovapauksia muuan Olof Olofsson Snickare, kruunun paikallishallinnossa Olavinlinnassa toiminut alivouti, rakensi itselleen merkittävän kartanon jo 1600-luvulla. Mutta vuodesta 1541 vuoteen 1637 nykyisen Nojamaan kartanon paikalla sijainnutta tilaa hallitsivat Pulkkiset, Olavi, Mauno Olavinpoika ja Yrjö Maunonpoika sekä samassa kylässä ollutta neljän veromarkan taloa Heikki Pullinen. Olof Olofsson Snickare oli ollut erilaisissa toimissa, puuseppänä ja alivoutina Olavinlinnassa. Hän toimi myös "Malmin" eli Savonlinnan kaupungin nimismiehenä. Hän ryhtyi oitis hankkimaan itselleen lisämaita Pulkkilankylän Pulkkisilta. Olof rakensi Pulkkisten muista talonsijoista erilleen Eteläkartanon nimeä kantaneen talon. Paikka on Pulkkisten alkuperäinen Niittyahonmäki, sen eteläinen rinne. Talo oli kylän kuuluisin ja komein. Jo 1660-luvulla hän hallitsi neljää Pulkkisille aikoinaan kuulunutta verotaloa, tiluksia Killanmäestä, Tynkkylänjoelta, Kyllölästä ja Kaartilanrannasta. Snickaren tilusten verotusarvo kohosi 20 veromarkkaan eli viiteen vanhaan manttaaliin, jolla pystyi hyvin nokittamaan vaikka Pistolekorsin aatelisisännät. Niittyahonmäellä Eteläkartanossa hänellä oli lähes kymmenen tynnyrin eli viiden hehtaarin peltoviljelykset. Kun Olof Snickaresta tuli Eteläkartanon isäntä 1637, hän otti talolleen ratsuvelvollisuuden. Nojamaan kartanosta tuli siis perintöluontoinen rustholli. Karjalaiset sissit polttivat rusthollin 1656. Isäntänä tuolloin olivat Erik, Olof ja Lars. Lars Snickare palveli Kaarle X Kustaan Puolan sodissa rusthollinsa nimissä ja yleni korpraaliksi ja varusmestariksi, säilyttipä henkensäkin ja vietti elämänsä ehtoon kartanossaan. Hänet valittiin Pien-Savon kihlakunnan talonpoikien valtiopäivämieheksi Tukholmaan 1668. Larsin leski hallitsi Nojamaassa 1689-1693. Snickaren mahtitalo siirtyi Larsin leskeltä Jaakko Antinpojalle, jolla oli muitakin tiluksia Säämingissä. Jaakon jälkeen omistus siirtyi "parempiin piireihin", jota edusti 1702-1710 Otto Carl Thijle, joka nimitettiin myös Kerimäen nimismieheksi. Vuodesta 1702 istuttiin mm käräjiä Nojanmaan kartanossa. Nojamaan rusthollareina jatkoivat Paavo Hukkanen kahteen otteeseen ja Olavi Kontiainen 1713-1727. Lopullisen venäläiskauden kynnyksellä 1740 Nojamaahan tuli isännäksi Johan Rönnholm kolmeksi vuodeksi ja samaa sukua olivat Karl Rönnholm (1793-1816) sekä everstiksi ja ritariksi tituloitu poika Henrik Rönnholm (1830-1847). Hän piti talossa myös jonkinlaista kestikievaria. Kummankin perikunnat jatkoivat isännyyttä. 1820 luvun henkikirjoissa mistä tämä kuva on seisoo että kartanon omisti Carl Rönnholmin leskivaimo:

 

 

 

Talossa oli 10 henkeä, 5 miespuolista ja 5 naispuolista. Viinaakin poltettiin mutta vain 9,5 kannua vuodessa (1 kannu = n.2,62 litraa). Saman kuvan mukaan torppari Henrik Petterson Mackoinilla oli 6 miespuolista ja 3 naispuolista perheenjäsentä. Torpparit eivät polttaneet viinaa, ainakaan avoimesti. Rönnholmit kuuluivat sotilassukuun kuten 1743-1793, peräti viisi vuosikymmentä "venäläistynyttä" Nojamaata hallinnut Juliana Brusin. Omistajiin kuului toinenkin nainen, Kristiina Bruun 1816-1820. Meidän Henrik Mackoin ja vaimonsa Helena Jordan olivat jo silloin asuneet Pulkkilassa vuodesta 1797. Vanhaa sääminkiläistä veroisäntien sukua oli Petter Kupiainen joka omisti kartanon vuosina 1858-1862. Ennen nykyistä talonpoikista Pulliaisen-Niemelän sukua Nojamaan kartano oli venäläisenä läänityksenä vapaaherra Roman von Seidlitzillä. Roman kuului suvun puolalaiseen haaraan. Häneltä Nojamaa siirtyi Suomen Hypoteekkiyhdistykselle. Kartanonherran tilanhoitajaksi kutsuttu talollinen Kustaa Pulliainen (Esu Niemelän äidin isä) lunasti Nojamaan kartanon 1875. Kustaan tytär Hilja Maria meni naimisiin agronomi Felix Theodor Finérin kanssa joka jäi Nojamaan isännäksi 1908-1910. Hilja Maria merkittiin virallisestikin kartanon omistajaemännäksi miehensä kuoltua. Tila oli nyt suuri, 1500 hehtaaria. Hilja Maria palkkasi Etelä-suomesta kartanonhoitajaksi agronomi Esa Evert Niemelän, josta tuli Hiljan puoliso ja kartanon isäntä 1914. Talon nuoreksi isännäksi tuli nuorin heidän pojista, Esu Evert 1952. Esu Evertin poika Tapani Niemelä otti kartanon vetovuoron 2007, jota hän yhä hoitaa, 2010, tilanhoitaja Jarmo Kososen kanssa.

 

Nämä UUDET KUVAT (aukeaa erillisessä albumissa) otin Nojamaassa käydessäni kesällä 2010 jolloin Jarmo Kosonen antoi mielenkiintoisen opastuskierroksen kartanon pihapiirissä. Torpparilaitoksen ollessa voimissaan 1800-luvulla kartanolla oli parikymmentä torpparia ja 50-60 muonamiestä. Tilan ollessa suurimmillaan 1900-luvulla piikoja ja renkejä tarvittiin muonamiesten lisäksi yli 20. Vuonna 1855 Nojamaan Kartanossa oli kaiken kaikkiaan 16 torpparia, joista kaksi oli Makkosten hallussa. Vuonna 1870 oli vielä kaksi torppaa Makkosilla mutta 1880 ei enää Makkosia tästä kylästä löydy henkikirjoista. Aikoinaan kartanoon kuului noin 1500 hehtaaria maata, nykyään vain noin 550. Maata on lohkottu aikojen kuluessa maareformien ja perinnönjakojen kautta erillisiksi tiloiksi ja tonteiksi. Nojamaa oli ennen merkittävä ja edistyksellinen karjataloustila. Tässä yksi todiste siitä, Enso-Gutzeit OY:n Lypsyniemen konepajan valmistama Para-lypsykone: 

 

 

Tämä lypsylaite kiinnitettiin maitotonkan päälle jossa sitä pyöritettiin. Huomattava eläintalous hiipui ja loppui kokonaan 1974. Nykyään kartano on kasvinviljely- ja metsätila. Päätuotantona on ohra, kaura, vehnä sekä kumina ja sinappi. Pihapiiriin kuuluu 14 rakennusta. Iso 1880 rakennettu punatiilinen navetta on autiona ja 30 hevosen hevostalli on nykyään työkoneiden vajana. Vanhin rakennelma on viinikellari joka on Olavinlinnan perustamisen ajoilta. Kartanon pihassa seisoo iso kivipaasi johon on kaiverrettu kaikkien omistajien nimet vuodesta 1541 asti, kaiken kaikkiaan 32 omistajaa.

 

Tilanhoitaja mainitsi myös että tie kartanoon kulki ennen talon eteläpuolelta. Nykyinen sisääntulohan on valtatieltä nr 14 talon pohjoispuolelta, läpi tiheän kuusimetsän, kivenheiton päässä ostoskeskus Prismasta. Kartta-arkistoja kaiveltuani löysin nämä kartat 1800-luvulta joita voi verrata nykyiseen karttaan:

 

Nojamaa vuonna 1802

Kuva Jyväskylän Yliopistolta:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/24948/savonlinna%20ymp.%201802%20(et).jpg

 

Nojamaa vuonna 1834

Kuva Jyväskylän Yliopistolta:

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/22270/nyslott_3.jpg

 

Nojamaa vuonna 2010

Kuva Kansalaisen Karttapaikasta:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&text=Nojamaa&srs=EPSG%3A3067&y=6861939&x=603057&lang=fi

 

 

 

Hindric Peterssons Mackoin syntyi 25.9.1770 Simbalassa ja kuoli Pulkkilassa 13.4.1854. Hän nai piian Helena Jordanin ja vihittiin aviaoliittoon 20.5.1795 Simbalassa. He saivat pojan Peterin 1795 asuessaan Kyllölänmäellä. Koska Pulkkilassa oli tarvetta työvoimasta ja siellä oli autioita torppia  muuttivat he sinne pienen Peterin kanssa.

 

 

Näkymä Tuunaansaaresta Puruvedelle päin:

 

 

Näissä maisemissa syntyi Petter Mackoin 19.10.1730.

 

 

Ylläolevassa syntyneiden kirjassa 1730 Tuunaansaaresta lukee ”Petter Mackoins oägta son Petter, född d 19 october, döpt d 21 dito. Mor: Christina Rautiainen. Test: Mats Kuha Staffan Tunain, f:Marta Laukain.” Siis Petter oli Petter Mackoin avioton lapsi. Kastettu 21. Lokakuuta. Äiti oli Christina Rautiainen. Todistajina olivat Mats Kuha, Staffan Tunanen ja Martta Laukkanen. Vanhemmat eivät siis olleet naimisissa vielä kun poika syntyi. Tämä on tällä hetkellä kaukaisin tiedossa olevista esi-Makkosistamme.  Mistä hänen vanhempansa  Petter ja Christina tulivat on vielä hämärän peitossa.

 

 

Rippikirjassa Tuunaansaaresta v.1764 yllä näkyy että Petter 34(?) vuotiaana on naimisissa 32 vuotiaan Anna Karhun kanssa. Heillä oli silloin kolme lasta; Christina 6 vuotta, Petter 3 vuotta ja Jöran yksi vuotta. Epäselvistä, puuttuvista ja puutteellisista rippikirjoista ei käy selville milloin perhe muutti pois Tuunaansaaresta mutta vuosien 1775-1787 rippikirjoissa he ovat Kulennoisissa.

 

 

Tässä yllä olevassa Kulennoisen kuvassa ovat kaikki lapset mukana; Christina (s.1758), Petter (s.1760), Jöran (s.1763), Pohl (s.1765), Catharina (s.1768) ja Hindric (s.1770). Noin vuonna 1786 muutti perhe Simpalaan josta tämä rippikirjan kuva on.

 

 

Kuvassa ei enää esiinny tyttäriä koska he olivat jo naitu pois. Kaikkien syntymäajat on pappi onnistunut laittamaan aivan väärin. Vanhempien edessä lukee Död eli kuollut. Nuorin poika Hindric muutti tämän kuvan mukaan Kyllölänmäelle 1795 juuri vihityn Helena Jordanin kanssa.

 

 

Yllä Petteri kuolleiden kirjoissa. Hän kuoli Simpalassa 18.4.1790 ja haudattiin 28.4.1790. Kuolinsyyksi on laitettu ”Bränsjuka”.

 

 

Petterin vaimo Anna Karhu kuoli 18.3.1793 ja haudattiin 20.3.1793 Simpalassa. Kuolinsyy ”Brensjuka”.

 

Mainittakoon vielä että tätä Petter Makkosta ja hänen vaimoa en ehkä olisi löytänyt ellen olisi ottanut DNA testiä. Testin mukaan olemme sukua erään Helsinkiläisen henkilön kanssa jolla myöskin on erinäisiä Makkosia sukupuussaan. Hänen avulla sitten löysin Petterin Kerimäen kirkonkirjoista.

 

Lopuksi tässä Makkosten vaellusreitti "Makkonen Way" Puruveden rannalta Savonlinnan kaupunkiin 1730-1886:

 

 

Tämä tarina perustuu pääasiassa haastatteluihin Isä-Soinin serkkujen Riitan, Ismon, Eskon, Erkin ja Hannun sekä Ismon pojan Jannen kanssa. Tässä on ensin kronologinen kuvaus verstaan historiasta:

 

             Johannes     Eero                                                                                                                                                                                          Erkki          Esko

                   Valtter        Hugo                                                                                                                                                                                         Hannu        Ismo

 

 

Auto- ja Konekorjaamo VELJEKSET MAKKONEN

 

Monet Juhanan pojista olivat kiinnostuneita tekniikasta, erityisesti Valtter, Hugo, Johannes ja Eero. Tämä tarina kertoo heidän ja muidenkin elämäntyöstä Makkosen verstaan ympärillä.

 

Verstas sijaitsi Pappilankatu 4:ssä keskeisellä paikalla Savonlinnassa. Tämä "Makkosten verstas" oli perustettu suurella varmuudella 1930 mutta ihan tarkkaa päivämäärää siitä ei tunnu kellään olevan. Papereita siitä ei löydy, maistraatistakaan. Perustajina oli todennäköisesti neljä veljestä, Valtter, Hugo, Hannes (Johannes) ja Eero. Hugo muutti perheineen Helsingistä vuonna 1931 Savonlinnaan veljesten kumppaneiksi. Valtter oli vanhin näistä veljeksistä, tuolloin 37 vuoden ikäinen ja Eero nuorin, 26 vuotta. Tätä ennen veljekset olivat hankkineet leipänsä eri konepajoilla Savonlinnassa ja Helsingissä. Kaarlo ja Emil veljillä ei ilmeisesti ollut osaa tässä firmassa, ainakaan omistajana. Kaarlo omistautui viulun soitolle ja muutti Helsinkiin missä soitti viulua orkesterissa.

 

  OSA VERSTAAN PORUKKAA 1952

 

Vasemmalta: Soini, Jukka, Ville Laurikainen, Ei tietoa, Aili, Keijo Kohonen, Raija Huovinen, Ville Pesonen, Eero, Erkki Laurikainen, Ismo, Esko, Jouko, Johannes(Hannes).

 

Eero oli taitava sorvari minkä taidon hän oli Lypsyniemen konepajalla oppinut. Hugo oli kuulemma hyvä viilari, todennäköisesti Lypsyniemellä ja Helsingissä taitonsa oppinut mutta osasi myös putkihommat. Hannes taas oli firman johtaja ja myöhemmin myös Renault-automyynnistä vastaava. Valtterista on vähemmän tietoa. Ville toimi pääasiassa seppänä ja Viuhonkadulle muutettaessa 1971 hän oli enemmän kuorma-autojen asentajana. Aili oli siivooja ja Valtterin leski. Keijo oli autonasentaja joka jatkoi myöhemmin isänsä kuoltua hänen taksiautoilija ammattia. Raija oli konttoristi ja Hanneksen sihteeri. Ville oli seppä. Erkki oli autonasentaja, siirtyi myöhemmin Volkswagen merkkikorjaamon asentajaksi.

 

Eero oli taitava sorvari minkä taidon hän oli Lypsyniemen konepajalla oppinut. Hugo oli kuulemma hyvä viilari, todennäköisesti Lypsyniemellä ja Helsingissä taitonsa oppinut mutta osasi myös putkihommat. Hannes taas oli firman johtaja ja myöhemmin myös Renault-automyynnistä vastaava. Valtterista on vähemmän tietoa. Ville toimi pääasiassa seppänä ja Viuhonkadulle muutettaessa 1971 hän oli enemmän kuorma-autojen asentajana. Aili oli siivooja ja Valtterin leski. Keijo oli autonasentaja joka jatkoi myöhemmin isänsä kuoltua hänen taksiautoilija ammattia. Raija oli konttoristi ja Hanneksen sihteeri. Ville oli seppä. Erkki oli autonasentaja, siirtyi myöhemmin Volksvagen merkkikorjaamon asentajaksi.

 

Firmalla, jonka nimi oli alkujaan ”Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkonen”, meni hyvin ja työntekijämäärä nousi. Parhaimmillaan porukkaa oli noin 30 henkeä. Firma teki kaikkea mahdollista koneisiin liittyvää työtä, oman autokorjaamon lisäksi töitä tehtiin myös telakoille, korjattiin maatalouskoneita ja tehtiinpä putkiasennuksiakin, johon erityisesti Hugo osallistui. Moottoriajoneuvoja ei kylläkään ollut vielä paljon tähän aikaan, vuonna 1928 niitä oli rekisterissä Savonlinnassa vain 60 kappaletta.

 

Vajaat 10 vuotta oli rauhallista nousukautta kunnes toinen maailmansota puhkesi. Koska korjattavaa oli nyt entistä enemmän niin työt eivät vähentyneet vaan miehet saivat seisoa sorvin edessä jatkossakin. Evakkoon oli kyllä pakko lähteä pari kertaa kymmeniä kilometrejä kaupungin ulkopuolelle, mm Leppävirralle ja Heinävedelle asti pommituksia karkuun. Verstas kyllä säilyi ehjänä mutta kaupungin kirkko aivan vieressä ei, se paloi. Miehet ja naiset jotka eivät olleet rintamalla saivat liikuskella kaupungilla vaan viranomaisten luvalla. Tässä on kuva Soinin sota-ajan Henkillöllisyys-todistuksesta:

 

 

 

Tämän Savonlinnan Poliisin myöntämän ja A.A. Savolaisen allekirjoittaman luvan mukaan hän sai liikuskella kaupungissa Autokorjaamon asioilla kello 21:30-24:00 välillä.

 

Tässä on kuva Soinin Työvoiman Ilmoittautumiskirjasta:

 

 

 

Tämän Työnvälitystoimiston, 15.1.1943, antaman luvan mukaan Soinin työpaikka oli Auto- ja Konekorjaamo Veljekset Makkonen. Soini oli silloin 15 vuotta vanha. Soinin veli Jorma joka oli vanhempi joutui nuorena miehenä rintamalle vähäksi aikaa.

 

Sota loppui ja alkoi jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksun aika Venäjälle. Ei ollut töistä pulaa nytkään. Myös kaksi taiteellista venäläistä sotavankia työskenteli verstaalla vuosikausia. Piirsivät kuulemma hienoja lyijykynäpiirroksia. Niitä on vieläkin tallessa. He viihtyivät täällä. Kun Venäjä sitten vaati heidät takaisin niin itku kurkussa he olivat jättäneet verstaan. Tässä on pari piirrosta  Ailista ja Eerosta jotka toinen vangeista piirsi vuonna 1943:

 

                 Aili                ja             Eero

    Sekä tässä alla piirros pojista Pentistä, Ismosta ja Eskosta. Vangin nimi oli N. Paslogg.

 

 

 

Makkosilla oli myös kilpailijoita Savonlinnassa. Yksi oli Hugo Mutikaisen Auto- ja Polkupyöräkorjaamo ja toinen oli Jalmari Huopaisen Autokorjaamo (perustettu 1924 ja ensimmäinen laatuaan Savonlinnassa), josta tämä kuva on:

 

 

 

 

Veljesten jälkikasvu, Hanneksen Jukka, Hugon Soini ja Jorma, Eeron Ismo, Esko, Erkki ja Hannu pyörivät verstaan nurkissa jo pienestä pojasta lähtien ja koulun jälkeen tulivat vanhempien oppiin.  Sodan jälkeen otettiin Renault autojen edustus ja myynti jota Hannes pyöritti aikansa. Soini lähti opiskelemaan tekuun Tampereelle Jorman kanssa 1946.

Firman osakkaat alkoivat yksi kerrallaan tippua pois, ensin kuoli Valtter 1947 Joutsenon keuhkoparantolassa, sitten Hugo joka kuoli 1950 keuhkokuumeeseen ja 10 vuotta myöhemmin Hannes 1960 kurkkusyöpään. Hanneksen poikaa Jukkaa ei miellyttänyt ottaa vastuuta firmasta. Näin jäi koko firma Eeron huostaan. Keväällä 1964 rekisteröi Eero firman uudella nimellä "Veljekset Makkonen Autoliike" yhtiömieskumppaneiden ja poikiensa Ismon ja Eskon kanssa. Soini lähti jo perheineen Laukaalle 1955 muihin hommiin.

Oli tarkoitus ottaa autoedustus. Tehtiin Konelan kanssa sopimus venäläisten autojen jälleenmyynnistä Savonlinnassa. Tilat hankittiinkin Laitaatsillasta ja kunnostettiin mutta Konela muutti mieltään koska se oli liian kaukana keskustasta. Kalliilla rahalla kunnostettu rakennus oli jätettävä ja edustushanke oli muutettava kaupungin keskustaan Kirkkokadulle. Tähänkään ei Konela ollut tyytyväinen vaan sanoi sopimuksen irti. Tässä vaiheessa meinasi Makkosen verstas mennä konkurssiin mutta erinäisten vekseleiden avulla tilanne saatiin jälleen hallintaan ja toiminta jatkui ilman edustusta Pappilankadulla.

  

Tältä näytti verstas ja sen piha sen jälkeen kun Makkoset siitä muuttivat pois Viuhonkadulle. Kuva on otettu joskus 70-luvun alku puolella. (Kuvat on saatu Savonlinnan maakuntamuseosta).

 1960 luvun lopussa  valmistui uusi autohalli Viuhonkadulle jossa Eero poikiensa kanssa vielä sorvaili niin kauan kun jaksoi. Eeron tytär Riitta kertoi että varmin merkki siitä että kesä oli tulossa oli kun Eero vaihtoi paksut nahkasaappaansa monoihin, tavallisilla ohutpohjaisilla kengillä kun ei mielellään voinut terävien metallilastujen päällä seisoskella. Eero erosi yhtiöstä keväällä 1972 ja Ismo sekä Esko jatkoivat yhtiön liikettä muuttumattomalla toiminimellä. Eero kuoli kesäkuussa 1981. Vuonna 1986 paloiteltiin vanha yhtiö ja muodostettiin kolme kommandiittiyhtiötä; Ismon "Koneistus-Makkonen", Eskon "Vene-Makkonen" ja Erkin "Autokorjaamo-Makkonen". Myös Hannu perusti samana vuonna Savonlinnaan oman firman nimellä "Varaosaetappi", jota hän vielä tänäkin päivänä nuorimpana veljeksistä pyörittää (2011). Alkuperäinen yhtiö "Veljekset Makkonen Autoliike" lopetettiin ja poistettiin rekisteristä 11.12.1995. Ismon poika Janne käyttää nykyään Viuhonkadun hallia tukikohtanaan. Sama porakone, jolla Soinikin ennen poraili, ja smirgeli, jotka olivat ennen Pappilankadulla ovat nyt Viuhonkadulla, ja toimii yhä.

 

 

 

LOPPU...mutta verstaan henki elää yhä.

 

 

 

Tämä juttu perustuu pääasiassa omiin tutkimuksiin mutta tietysti myöskin sukulaisten haastatteluihin.

 

Juhanan pojat, ja ehkä Juhana itsekin, olivat kiinnostuneita musiikista, teatterista, urheilusta ja politiikasta mutta erityisesti tekniikasta, niinkuin tämä tarina osoittaa. Monella heistä, ja myös heidän pojillaankin, oli kontakteja Savonlinnalaisiin telakoihin ja konepajoihin, eri tavoin.

 

Savonlinnan Konepaja 1850-1960

 

Ensimmäinen Savonlinnan konepaja sijaitsi 1800-luvun loppupuolella "Konepajaniemessä" eli Savonniemessä Kirkkokadun loppupäässä ihan niemen kärjessä. Nykyään niemessä on kerrostaloasutusta, Uimahalli ym. Tälle konepajalle Juhanan perilliset jäivät velkaa 45,70 markkaa sen aikaista rahaa hänen kuollessaan vuonna 1907. Mistä syystä Juhana hankki tämän velan ei valitettavasti ole selvillä. Perukirjat sitä ei paljasta.

 KUVA NYKYISESTÄ SAVONNIEMESTÄ

Savonlinnan Telakka ja Konepaja Oy perustettiin 1904 Savonniemelle. Pääosakkaita olivat insinöörit Torsten Nyman ja Georg Sundström sekä teknikko E. J. Kiiveri. Telakalla rakennettiin useita matkustajalaivoja ja mm. höyrylossi Kyrönsalmi 1908, mutta jo 1910 yhtiö meni konkurssiin. Emil Kiiveri oli eronnut yhtiöstä 1907 ja perustanut viereen oman pienen, parinkymmenen työntekijän konepajan ja telakan, kunnes hän muutti Savonlinnasta 1914.

Toiminta jatkui omistajavaihdosten myötä. Työteliäin vuosi oli 1914, jolloin 111 miestä sai leipänsä telakan töistä. Telakalla rakennettiin proomuja, veneitä, höyrykoneita, höyrypannuja ja vinssejä sekä tehtiin korjaustöitä.

Vuonna 1915 uudeksi omistajaksi tuli Savonlinnan Rauta ja Rakennusaineiden Kauppa Oy. Vuonna 1919 omistaja vaihtui jälleen ja yhtiön nimeksi tuli Savonlinnan Konepaja Oy. Yhtiön suurimpina osakkaina olivat Savonlinnan matkustajalaivayhtiöt ja eräät muut laivaliikenteen harjoittajat. 1920-luvulla Savonniemellä uusittiinkin useimmat Savonlinnan matkustajalaivoista. Telakalla rakennettiin myös puisia tervahöyryjä ja lotjia, muutama rauta-alus ja lähiseutujen yksityisten laivanvarustajien höyrylaivoihin höyrykattiloita ja koneita. Telakan toiminta hiljeni sodan jälkeen ja loppui 1960-luvulla.

Tyylikäs tervahöyry, Savonlinnan Konepajalla rakennettu vuonna 1907

JANNE LAIVA

Vuonna 1968 johtaja Unto Huittinen osti yhtiön ja myi vanhan teollisuusalueen rakennusliike Ra-Ho:lle asuntoalueeksi. Telakalle saatiin uusi alue Inkilänniemestä, mutta siellä ennätettiin tehdä vain yksi alus ennen konkurssia. Inkilänniemen telakka oli etelään päin aika lähellä Vene-Makkosen telakkaa.

Inkilänniemen telakka 1968-

 

Konkurssin myötä Savonlinnan telakka ja konepaja siirtyi Rauma-Repola Oy:n omistukseen. Telakka on suomen suurin katettu telakka. Yhtiö omisti myös Pääskyniemen telakan. Vuonna 1989 alue siirtyi Savonlinnan kaupungille. Samana vuonna valmistui telakan viimeinen alus, Ladoga 107. Nykyään itse telakkaa ei enää ole vaan telakka-alue on muutettu suureksi teollisuuskompleksiksi, Teknolaksi. Teknolan tiloissa on mm Saimatec Engineering OY ja Ässätekniikka.

 KUVA TEKNOLASTA

Lähteet:

Geocaching: http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx?guid=483ec07e-fb15-4b66-a2d0-54d18549e921

Ässätekniikkafilmi: http://www.viddler.com/explore/fonecta01/videos/2080/

Kuva ja kotisivu: http://www.assatekniikka.fi/

Janne, Ismon kekseliäs poika, jolla on oma toiminimi "J. Makkonen" on tehnyt paljon alihankkijahommia Teknolalle, mm paperinpakkauskoneisiin liittyviä töitä. Janne oli kauan aikaa ennen omaa liikettänsä Vene-Makkosen telakalla töissä ja tarjoaa nykyään ammattitaitoaan myös UPM Kymmene:lle Savonlinnassa.

Laitaatsillan telakka ja konepaja

Paikka jossa nykyinen Laitaatsillan teollisuusalue sijaitsee oli ja on ehkä vieläkin strateginen. Virtaavan veden ansiosta salmi Haapaveden ja Pihlajaveden välillä pysyy talvellakin sulana. Laivojen tukikohtana Laitaatsilta on ollut ainakin 1890-luvulta asti. Laitaatsilta on aina ollut Gutzeitin tukikohta. Vuonna 1911 sinne rakennettiin uusi telakka ja konepaja. Enso-Gutzeitin laivastoon kuului 1930-luvulla yli 200 alusta. Telakka-alueen omistaa nykyinen Stora-Enso joka vuokraa sitä yksityisille yrittäjille. Täällä ei meidän Makkoset pahemmin työskennelleet mutta lähistölle oli veljesten aikomus perustaa Konela OY:n venäläisten autojen edustus. Tilat hankittiin ja kunnostettiin mutta Konela muutti mieltään… enemmän tästä voit lukea Makkosen verstaan tarinasta.

 LAITAATSILTA

 TELAKKARANTAA

Lypsyniemen konepaja 1917-

Vuonna 1917 joukko vesiliikenteestä kiinnostuneita miehiä perusti Konetehdas Oy -nimisen yrityksen. Tärkeimpiä osakkeenomistajia oli insinööri Paavo Vihavainen. Yhtiöllä tuli olemaan kaksi konepajaa ja telakkaa: Lypsyniemi Savonlinnassa ja Jyväskylästä ostettu Väinölä. Viimeksi mainittu tosin myytiin 1919 Kymijoen Lauttausyhdistykselle.

Lypsyniemen Konepajan alkuvuodet olivat vilkkaita, ja työntekijöiden määrä nousi pian yli sataan. Tuotanto sisälsi alusta alkaen höyrylaivat sekä niiden koneet ja kattilat. Ensimmäinen höyrylaiva, Niputtaja, valmistui 1919. Konetehdas Oy:n alkuvuosien erikoisartikkeleina oli kaksi insinööri Vihavaisen omaa keksintöä, "tulistaja", joka paransi höyrykoneiden lämpötehoa, ja "halkopyörä", joka pilkkoi puita koneellisesti.

 LYPSYNIEMEN KONEPAJA

Vuonna 1925 taloudellisiin vaikeuksiin joutunut konepaja siirtyi käytännössä Ab W. Gutzeit & Co:n omistukseen ja sulautui siihen 1947. Vuonna 1925 yhtiön nimi muutettiin muotoon Osakeyhtiö Lypsyniemen konepaja. Toiminta vilkastui taas, ja vuoteen 1938 mennessä oli valmistunut mm 63 laivahöyrykonetta ja 70 höyrykattilaa. Työntekijämäärä oli tällöin jo 350.

Sotakorvausvuosina 1945-52 Lypsyniemen telakalla rakennettiin vielä 10 kpl samantyyppistä 400 hv:n höyrykäyttöistä joki- ja järvihinaajaa kuin Varkauden telakallakin. Alukset koottiin lopullisesti Kotkan Sunilassa. Vuonna 1970 nimi muuttui Savonlinnan Konepajaksi ja vuonna 2002 se siirtyi Andritzin omistukseen. Vene Esko muistelee että monet Juhana Makkosen pojista ennen Pappilankadun verstaan perustamista olivat olleet Lypsyniemessä töissä. Näinhän se olikin. Eero oli siellä muunmuassa jo 15-vuotiaasta lähtien (1919), ensin työkaluosastolla ja sitten sorvissa, kunnes noin vuonna 1930 erosi perustaakseen oman firman veljesten kanssa. Erkki muistelee että Johanneskin oli ollut Lypsyniemellä töissä. Myös Hugo oli aikanaan Lypsyniemen konepajassa töissä ja asuikin Lypsyniemellä. Ja myöhemmin Hugon Jormahan oli Lypsyniemen leivissä koko ikänsä insinöörinä ja paperikonekauppiaana.

Konepaja ja telakka Pääskyniemessä 1917-

 

Toinenkin konepaja perustettiin Savonlinnaan vuonna 1917. Sen rakensi Savonlinnan Puutavara Oy oman tervahöyry- ja lotjalaivastonsa telakointia ja korjausta varten. Konepajaa laajennettiin seuraavina vuosina mutta siirtyi ensin Repola-Viipuri yrityksen omistukseen ja myöhemmin 1951-52 Rauma-Repola Oy:n omistukseen. Telakka oli käytössä vuoteen 1985 asti. Alue myytiin asuntoalueeksi Ra-Ho:lle, mistä kuva alla. Tähänkin telakkaan oli Makkosilla yhteys. Vene Esko syntyi 14.6.1941 ja hänen kumminsa oli Pääskyniemen telakan työnjohtaja. Itse asiassa hän ei sitä itse varmaan tiennyt koska oli rintamalla ja siellä myös kaatui, Eskoa koskaan näkemättä. Mutta sen sijaan tämän työnjohtajan leski otti kummin tehtävät hoitaakseen.

 

NYKYINEN PÄÄSKYNIEMEN ASUNTOALUE

Esko Makkosen telakka Pääskylahdessa 1986-

 

Koska toisten telakoilla työskentely ei miellyttänyt niin päätti Esko perustaa oman. Esko vuokrasi rantatontin Savonlinnan kaupungilta vuonna 1986 jolloin vanha liike jaettiin kolmeen osaan. Tähän Pääskylahden rantaan kehittyi vuosien mittaan tunnettu nykyinen Vene-Makkosen telakka. Telakka on toiminnassa vielä tänäänkin (2011).

 

 

 

 

 

 

                               

Neljän polven kuva                                                                        Aino nuorempana                                                           Aino vanhempana

 

 Aino Leppänen, räätäli ja näyttelijä, syntyi 23.10.1904 Lappeen seurakunnassa Parkkarilassa työmies Akseli Salomoninpoika Leppäsen ja Hilma Mikontytär Nikkisen keskimmäisenä lapsena kolmesta (Erkki 1903, Aino 1904, Eino 1907). Hän kuoli vanhuuteen 5.6.1992 Savonlinnassa. Aikuisena Aino mummo asui jonkun aikaa äiti Hilman kanssa Tirilässä lähellä Parkkarilaa. Alla Lappeen kartta jossa näkyy myös Saimaan kanava. 

 

 

Mutta tämä selvitys ei itse asiassa ole Aino mummosta, materiaalin puutteen vuoksi, vaan hänen esivanhemmistaan.
Lähteinä olen käyttänyt pääasiassa SSHY:n julkaisemia kirkonkirjoja internetissä (lähdeviittaukset on listattu selvityksen lopussa ja pääsääntöisesti jokaisen sshy-kuvan alla). Ylläoleva valokuva on neljän polven kuva jossa vasemmalta lukien ovat; Aino, Jorma, Ida ja Hilma.

Lähtökohtana on tämä Ainon syntymätodiste syntyneitten kirjasta Lappeella:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17577&pnum=59

 

      Äiti Hilman ikä oli 21 vuotta Ainon syntyessä. Kummeina tämän Lappeen syntyneiden kirjan mukaan olivat työmies Oskar Soininen ja vaimo Hilda. Pastori Karl Gustaf Forsblom kastoi, 7. pv. marraskuuta.

Niin, Hilma ja Akseli vihittiin Lappeella 21.6.1902, kuten tämä kuva vihittyjen kirjasta osoittaa:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17578&pnum=23

  

      Työmies Akseli Leppänen oli silloin 26 ja Mökkiläisen tytär Hilma Mikontytär Nikkinen vain 18 vuotta vanha. Vt. Kappalainen Gottlieb Aron Kleofas Hymander suoritti vihkimisen.

 

Numerot 1475 vihkitodistuksessa viittaa Lappeen rippikirjoihin, josta nämä aukeamat ovat:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17557&pnum=225

Rippikirjasta yllä käy ilmi että Akseli oli syntynyt Jalasjärvellä länsisuomessa ja muutti Lappeelle 1902 Keuruulta. Tässä on kuva muuttokirjasta, otsikkoineen:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8999&pnum=27

Hilma oli jo paikkakuntalaisia, johon rippikirjan sivunumero 1516 viittaa. Viiden vuoden päästä, 25.3.1907, Akseli ja Hilma sekä lapset Erkki ja Aino muuttivat Kotkan maalaiskuntaan. Meni todennäköisesti töihin juurivalmistuneeseen Hovinsaaren selluloosatehtaaseen. Linkki Lappeen muuttokirjaan (järjestysnumero 34):

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17581&pnum=80

Rippikirjan Asevelvollisuus-sarakkeessa lukee ”Hyljätty”. Mutta miksi? Kotkassa syntyi nuorin lapsista, Eino poika, 1.9.1907. He muuttivat takaisin Lappeelle syksyllä 4.10.1907, josta tämä rippikirjakuva on:

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17557&pnum=516

Akseli oli vaikeasti sairas, kärsi suolistotuberkuloosista, ja varmaankin tämän takia he muuttivat takaisin Lappeelle. Hän oli todennäköisesti työkyvytön eikä pystynyt elättämään perhettään. Niinpä Akseli Leppänen tappoi itsensä ampumalla 23.9.1908 kotonaan Lappeen Parkkarilassa, josta noteeraus ”ampui itsensä” tässä kuolleiden kirjassa. Hän oli vain 33 ja puoli vuotta kuollessaan:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17579&pnum=79

Työväenliike yritti kerätä kolehtia auttaakseen Akselin perhettä. Akseli oli aktiivisesti mukana paperiteollisuustyöväen ammattiliitossa ja kokouksessa elokuussa 1908 otettiin tämä asia ylös.

 

   

 

Kuva yllä: Ote ”Kokouspöytäkirjasta”,  ”Kuolinilmoituksesta”  ja  ”Pienestä sanakirjasta”.
Syy siihen, että Akseli oli ”hyljätty” eli ei kelvannut asepalvelukseen, selvisi siis nyt myös.
 

  Tämä kuva on otettu noin vuoden päästä Akselin kuoltua. Kuvassa vasemmalta lapset
Aino, Eino, Erkki ja äiti Hilma.

Aino mummolla oli kolme neljä vanhaa valokuva-albumia joita nuorempana tuli selailtua. Siellä oli kuvia kaikenikäisistä Nikkisistä, Leppäsistä ja Nousiaisista ja muista sukulaisista. Mutta kuka oli kukakin ja mitkä olivat sukulaissuhteet, selvisi osittain vasta nyt kun samat henkilöt yhtäkkiä ilmestyivät näkyviin kirkonkirjoista.

Lapset, Erkki 5, Aino 4 ja Eino 1 vuotta, jäivät Hilman hoidettavaksi. Ihme on miten hän siitä selvisi. Joka penni oli varmaan virutettava soikeaksi. Tämänköhän vuoksi Aino mummosta tuli niin nuuka ihminen vanhempana, muistan sen muun muassa siitä, että kun kävimme joskus baarissa kahvilla ja limsalla niin hän ei koskaan raaskinut käyttää serviettiänsä vaan laittoi käsilaukkuunsa ja säästi sen.

 Katsellaanpa välillä tuota naislinjaa eli Aino mummon äidin ja äidinäidin sukua. Hilma iso-mummo (vasemmalla) syntyi Lappeella 26.11.1883, josta kastetodiste 9.12.1883 tässä alla:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/syntyneet_1880-1885_mko42-47/114.htm

 Hilman vanhemmat ovat siis läksiäinen Mikko Heikinpoika Nikkinen ja hänen vaimonsa Ida Pietarintytär Vähäsarja Lauritsalasta (kuva vasemmalla). Neljä kummia oli kastetodistajana. Pastori A.U. Wiksten kastoi lapsen. Mikosta ei ole valokuvaa löytynyt.

Hilma löytyy Lappeen rippikirjoista 1900-1909 Mikon ja Idan ensimmäisenä lapsena:

 

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17557&pnum=266

Mikko ja Ida olivat päättäneet että seitsemän lasta saa riittää. Nuorin lapsista, Jaakko Jalmari, syntyi vuonna 1904 eli samana vuonna kuin Aino mummo, Hilman tytär!

 

     

       
Tässä rivissä kaikki seitsemän sisarusta: Hilma, Maria, Anna, Elsa, Julius, Matti ja Jaakko.

10 vuotta aikaisemmin, 1890-1899, Mikko ja Ida löytyy tästä Tirilän Tilattomien rippikirjasta:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17443&pnum=458

Ensimmäinen lapsista, siis Hilma, s.26.22.1883, esiintyy siinä myös. Pääsi ripille 4.6.1899.

 

He muuttivat Tirilään 1899 Lauritsalasta jossa Mikko oli Höyrysahalla töissä. Tässä rippikirjakuva siitä:

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17442&pnum=531

Lauritsalassa he asuivat vain noin 4 vuotta. Sitä ennen he asuivat Hartikkalassa tilattomana, josta tämä rippikirjakuva 1890-1899 on:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=17442&pnum=162

Mutta mistä he muuttivat Hartikkalaan, vai sieltäkö he olivat kotoisin, sitä ei näy rippikirjasta. Sivun 156 alareunassa, Hakalin No 2 perintötila, on pienellä tekstillä töherretty ”Nikkinen 162” eikä muuta. Mutta katsotaanpa löytyykö heitä vihittyjen kirjasta. Hilma tytär syntyi marraskuussa 1883, eli Mikon ja Idan vihki pitäisi olla todennäköisesti vuoden 1882 kirjassa. Tässäpä se onkin:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/vihityt_1880-1884_mko13/11.htm

Heidät vihki Edvard Fabritius joulukuun 10. päivä 1882 pitäjän tuvassa. Tämän mukaan molemmat olivat kotoisin Lauritsalasta. Jos katsotaan syntymäkirjasta sitten, siellä pitäisi olla vanhempien nimet:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/syntyneet_1854-1870_tk955-956/77.htm

Mikko on ruotsalaisittain Michel nimellä tässä kirjassa, syntynyt 23.8.1861. Prosten W Hougberg kastoi. Isän nimi oli Inhysen Henrik Johansson Nikkinen ja vaimo Maria Simonsdotter Laihia Lauritsalasta, 39 vuotta. Jeremias Jahma ja Agneta Fredriksdotter Wihtonen olivat kummeina ja todistajina.

Hiski tietokannan mukaan renki Henrik ja piika Maria vihittiin Lauritsalassa 25.8.1850. Tässä on kuva vihittyjen kirjasta Lauritsalassa:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/vihityt_1839-1853_tk955/33.htm

Maria oli silloin 20 vuotias. Vihkimisen suoritti pastori Nikolaus Tengén.

Lastenkirjasta Maatila nro 12 kohdalta löytyy myös Mikon (Michel) sisaruksia:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/lastenkirja_1847-1867_tk954/148.htm

Eli näinhän siinä sanotaan:
   Inhyses Drengen Henrik Nikkinens barn med hustru Maria Simonsdotter Laihia, f. 1822.
Anna Henriksdotter Nikkinen, 22.1.1851.
Johan Henriksson Nikkinen, 12.7.1853.
Nikodemus Henriksson Nikkinen, 13.12.1855.
Michel Henriksson, 23.8.1861.
Staffan Henriksson, 10.12.1864.
Heistä Johan kuoli nuorena. 25.5.1868, 15 vuotiaana Nervfeber-tautiin.

Tästä rippikirjasta 1842-1851 s.84 löytyy vanhemmat Henrik ja Maria syntymäaikoineen:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/rippikirja_1842-1851_tk952/84.htm

Henrik Johansson Nikkinen syntyi 5.9.1811 ja Maria Simonsdotter Laihia syntyi 9.11.1822 tämän mukaan.
Tässä rippikirjassa s.88 Marian vanhemmat, setä sekä sisaruksia:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/lappee/rippikirja_1842-1851_tk952/88.htm

Marian perhe asui Heimosillassa kanavan varressa Mustolaa vastapäätä. Rippikirjassa lukee että Maria oli muuttanut Taipalsaarelle nuorena 1842. Vuonna 1849 hän muutti takaisin Heimosiltaan, mutta nyt Joutsenosta. Marian Vanhemmat olivat Simon Petersson Laihia s.1.10.1790 ja Helena Johansdotter s.12.9.1792. Helenan vanhemmat olivat taas nimeltään Johan Clemetsson ja Margareta Jöransdotter o.s. Maijain.

Takaisin Nikkisiin, eli mistä oli Mikon isä Henrik Johansson Nikkinen kotoisin?

Yllä olevassa rippikirjassa 1842-1851 s.84  on oikealla sivulla seuraava kommentti:

 

 

Sen mukaan Henrik muutti 1850 Karjalan Muolaasta (r. Mohla), muuttokirjoilla 113 ja 114 ja sen jälkeen noteeraus Henrikin ja Marian vihkimisestä 25.8.1850. Muuttokirjoja ei valitettavasti ole olemassa enää, ainakaan digitaalisessa muodossa. Eli taas Hiski tietokantaan, ja siellä hakemalla Henrikiä syntymäajan avulla löytyy hän Koiralasta. Kartassa Koirala rinkuloitu:

 

  
 
Koska Ruotsin vallan aikainen kirkkokirjajärjestelmä ulottui aina Karjalaan asti, ei ole konstikaan löytää Henrikin perhettä nyt sieltä. Nimet ovat tosin kirjoitettu hieman eri tavalla. Tässä kuva Koiralan syntymäkirjasta jossa Hindrich on kastettu 5. pv. Marraskuuta 1811:

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muolaa/syntyneet-vihityt-kuolleet_1805-1846_uk695-696/122.htm

Johan Nickin oli hänen isänsä ja Maria Tonder oli äitin nimi. (Hiskissä oli äidin etunimestä vahingossa tullut Mara). Carl Alexander Sundblad kastoi pojan. Kummeina ja todistajina olivat Johanin veli Stephan Nickin ja hänen vaimonsa Maria Longi. Jos katsotaan vuosien 1807-1816 rippikirjoja, niin sieltä löytyy kolme sukupolvea samalta sivulta! Henrikin isoisä Johan on ylimpänä.

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muolaa/rippikirja_1807-1816_uk690/103.htm

Hiski-hakuohjelman mukaan Johan Nickin ja Maria Tonder vihittiin 27.9.1808 Koiralan kylässä Muolaassa. Johan oli syntynyt 12.8.1787 Turulilassa Johan Nickainin ja Caarin Pyyckön lapsena. Sekä vanha Johan että Caarin olivat syntyneet vuonna 1750. Tämän kauemmas taaksepäin ei ehkä enää päästä, vai päästäänkö? Kyllä toki, Rippikirjoissa Koiralasta ja Turulinista 1783-1793 löytyy vielä vanhan Johan Nickisen isä:

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muolaa/rippikirja_1778-1793_uk689/122.htm

Johanin isä, Andreas Nickin, on siinä ylimmäisenä, ilman vaimoa. Andreas oli syntynyt vuonna 1729. Hän kuoli 12.11.1805, Turulilassa 76 vuotta vanhana, Hiskin mukaan.

 

Tämä tutkielma oli eräänlainen pikainen syväluotaus menneisyyteen ilman mitään sen kummempaa sivuhaarojen tutkimista. Ja jos kyseiset henkilöt eivät ole tunnettuja tai julkisia ihmisiä niin kirkon kirjat ja muut lähteet eivät paljasta muuta. Ensimmäiset kirkonkirjat laadittiin 1700 luvun vaihteessa.
Vielä aivan vanhimmista Muolaan rippikirjoista 1765-1778 löytyy seuraava Andreas ja isänsä:

 

 

 

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/muolaa/rippikirja_1765-1778_uk689/164.htm

Valitettavasti pappi ei ole edes vaivautunut laittamaan siihen syntymäaikoja, mutta koska tämä on aivan samasta kylästä, niin tässä mainittu Anders Nikitinen voisi olla Nikkisten kaukaisin nyt tunnettu esi-isä.

 

Lopuksi tässä malliksi yhden Muolaan rippikirjan mikrofilmi-etusivu:

 

Mormonit tekivät aikoinaan suuren työn kuvatessaan melkein kaikki suomen kirkonkirjat.

Lappee (wikipedia):
Lappee (aik. Lapvesi) oli Etelä-Karjalassa sijainnut Suomen kunta. Lappeen kunta liitettiin 1967 Lappeenrantaan. Lappeen pitäjän vanha keskus sijaitsi Kauskilassa, jossa sijaitsi myös pitäjän puukirkko (J. Salonen, 1792), Kauskilan kappeli. Pitäjä perustettiin 1437. Ensimmäinen dokumentoitu maininta Lappeesta löytyy Turun maaoikeuden päätöksestä vuodelta 1415.

Lähteet:
1. SSHY, Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys
2. Ylioppilasmatrikkelit (papit)
3. Karttapalvelut internetissä
4. Papinkirja Hilma Nissisestä
5. Historiallinen sanomalehtikirjasto
6. Hiski – Historiakirjat, Suomen Sukututkimusseura
7. Wikipedia

8. Antti Rinkinen 

 

Norrköping 29.1.2012

 

 

 

Kuka oli Juhana makkonen?

Kirjansitoja, Kirjanpitäjä, v.t. Suntio, Suntio, Poliisikonstaapeli, Asianajaja, Luottamusmies jne. Monen monituista työtä ehti Juhana kokeilla ennen kuolemaansa. Tässä todella uniikki tosikertomus kaupunkilaistuneen "Juhon" elämästä Savonlinnan kaupungissa vuosilta 1875-1907. Juhanan nimestä esiintyy monta erilaista versiota hänen elämänsä aikana; Henrik Johan Helenasson Makkonen, Henrik Johan Makkonen, Heikki Juhana Makkonen, H.J. Makkonen, Juhana Makkonen, Heikki Juho Makkonen. Tuo viimeinen esiintyy hänen kuolinilmoituksessa, joten arvelen että kotona häntä kutsuttiin Juhoksi. Niinhän sitä sanotaan että, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Perukirjojen mukaan Juhanalla oli useita kirjakirstuja ja kirjansitojan työvälineet. Mutta miksi? Kun vuonna 2011 tiedustelin Mikkelin Maakunta-arkistosta Juhanan mahdollisia asuinkortteleita Savonlinnassa, niin sain samalla vihjeen että Juhana toimi myös kirjanpitäjänä suntion ja poliisin toimien ohella. Se luonnollisesti selittää sen asian että hänellä oli nuo kirjansitojan työvälineet. Juhana oli kaiken kaikkeaan ahkera ja monitoiminen sekä seurallinen ja kaikin tavoin oikeudenmukaisuutta tavoitteleva mies. Näihin arvoihin hän panosti herkeämättä, pahasta keuhkosairaudesta huolimatta.

 

Muutto Nojanmaasta

Kuten aikaisemmassa tarinassa Juhanasta kirjoitin, asui hän äitinsä kanssa Nojanmaassa vielä vuonna 1875. Rippikirjassa oli myös merkintä "80a", joka tarkoittaa sitä että sekä Juhana että äiti Leena Ulla muuttivat pois Nojanmaasta Heikinpohjaan.

 

Muuttoreitti 1875

 Heikinpohjan maat olivat kaupungin omistuksessa jo vuodesta 1832 lähtien ostettuaan silloiset Heikinpohjan tilukset. Heikinpohja ei kuulunut Savonlinnan kaupunkialueeseen ennen kuin 1900 luvulla, vaan aluetta käytettiin enimmäkseen viljelysmaina.

Eli näin läksivät Juhana ja Leena, 1875, pienen muuttokuormansa kanssa, ensin Kyrönsalmen rantaan ja siitä pienellä lossilla käsivoimin soutaen virran yli Lossirantaan vanhankaupungin puolelle. Lossia sousi normaalisti kaksi miestä. Hevoset oli otettava valjaista ja lastattava erikseen. Työ oli hankalaa ja todella rasittavaa, varsinkin talvella ja kovilla pakkasilla. Höyrykäyttöinen rautainen lossi saatiin vasta 1908, samoihin aikoihin kun ensimmäinen rautatiesilta valmistui. Sitä siltaa ei Juhana ehtinyt koskaan näkemään. Lossiyhteys toimi aina vuoteen 1934 asti jolloin ensimmäinen yhdistetty maantie-rautatie-silta valmistui.

Savonlinnan kartta vuodelta 1843

 Lossirannasta matka jatkui ylös Lossikatua, sitten Mäkikatua ja edelleen Itäiselle Torikadulle, joka johti Valtakatua eli Pitkänsillankatua pitkin, molemmat nykyistä Olavinkatua, vanhan kaupungin läpi alas Pitkällesillalle. Sen aikainen Pitkäsilta, joka yhdisti vanhan ja uuden kaupungin osat, urakoi Savonlinnan varakkain mies kauppaneuvos Johan Kolis, samainen mies joka oli meidän Johannes Makkosen kummi 1837. Kivinen silta valmistui vuonna 1858 ja purettiin vuonna 1971 nykyisen sillan tieltä.

 

Pitkäsilta n.1905

 Savonlinnan väkiluku oli kovassa nousussa ja tarvittiin lisää tonttitilaa. Uusi kaupunginosa kasvoi toisella puolella siltaa Savonniemen alueella, jonka nimi ennen oli Sikaniemi mutta nimi muutettiin ja vanhan nimen käyttö kiellettiin sakon uhalla. Vanha kaupunki oli ahdas ja tontit uudella puolella menivät yksi toisensa jälkeen kaupaksi. Mäen päälle oli jo vuosi sitten alettu rakentamaan hienoa goottilaistyylistä kivikirkkoa Säämingin seurakunnalle. Johan Kolis urakoi myös tämän kirkon, niin kuin ortodoksisen kirkonkin vanhassa kaupungissa. Vuonna 1875 ei uuden kaupungin puolella montaa taloa vielä ollut. Kadutkin olivat vasta rakenteilla, nykyaikaisen ruutuasemakaavan mukaan. Vuoden 1880 statistiikan mukaan uudemman kaupunginosan kiinteistöjen määrä oli kaikkiaan 17 ja asukkaita siellä noin 250 henkeä.

Matka jatkui suoraan Valtakatua (nykyinen Olavinkatu) ylöspäin, Vasemmalle jäi Savonniemenkatu, nykyinen Kirkkokatu. Sitten matka eteni Valtakatua alas Tulliportille, joka pidettiin suljettuna, etteivät lehmät ja muut eläimet päässeet tulemaan kaupunkiin. Matka jatkui edelleen kapeata tietä Kyrönniemi nimistä torppaa kohti. Torpan omisti muurarimestari Palmgren. Itse hän asui vanhankaupungin puolella Kortteli 4 Tontilla 18.

  

Palmgrenin tontti

 

 Viiskulmassa Palmgren vuokrasi torppaansa halukkaille. Torpan sijainti Heikinpohjassa ei ole aivan selvä mutta oletettavasti se oli jossain Heikinpohjan tilan lähellä. Tässä rippikirjassa (otsikoineen) Heikinpohjasta näkyy että Leena ja Juhana ovat juuri muuttaneet sinne ja Leena on käynyt ensimmäisellä ehtoollisella 1875:

 

    

 Tämä kuva on vähän myöhemmin Heikinpohjan rippikirjasta 1876-1879:

 

 

Siitä näkyy että Juhana oli rokotettu, sisälukutaito ja ABC-kirja taito olivat hyvät. Katekismuksen tuntemus oli tyydyttävä.

Ripille hän oli päässyt 17-vuotisena 1877. Jos katsomme mitä vastaavassa henkikirjassa vuodelta 1880 sanotaan:

 

 

Siitä ilmenee että samassa huushollissa asui muitakin, mm Bolagsman (yhtiömies) Johan Massinen Ida vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa (Juhan Massinen oli 1875 naimisissa Juhanan anopin eli Mina Havukaisen siskon Marian kanssa), Loinen Lars Tarvanen vaimonsa Minan (Wilhelmina) ja kahden tyttölapsen kanssa. Toisen nimi on Ida, syntynyt 1863. Toisen alaikäisen lapsen nimeä ei ole siihen laitettu mutta hänen nimi pitäisi olla Maria, syntynyt 1867. Siellä asui vielä muitakin, nimittäin Lars Tarvasen edellisen vaimon veli Anders Parkkinen, vaimonsa Anna ja yksi poikalapsi. Lena Makkonen, Juhanan äiti, on tämän mukaan bräcklig ja medellös (sairaalloinen ja varaton). Juhana on siinä nimellä Henrik Makkonen. Kaiken kaikkiaan 14 henkilöä oli kirjoilla tässä huushollissa. Siitä mikä sai Leenan ja Juhanan muuttamaan Heikinpohjaan voi vaan spekuloida. Työmarkkinat on tietysti se todennäköisin syy mutta Leenakin alkoi olla jo viisissäkymmenissä ja sairaalloinen ja Juhana oli vielä aika nuori, juuri ripille päässyt.

Tuon Tarvasen Marian, Juhanan tulevan vaimon, tausta on vähän omituinen. Häntä ei näy kirkonkirjoissa muualla kuin syntyneitten kirjoissa:

  

 

 Syntyneitten kirjoihinkin on isän nimi kirjattu väärin, Lars Partaseksi.

Seuraavan kerran kun Maria ilmestyy ihmisten ilmoille on vihille kuulutusten aikana vuonna 1885.

 

     Kuulutus 20.4.

 

1885 Silloin hän oli 18-vuotias ja jo asumassa piikana kaupungissa. Ei käy selville milloin ja mihin hän sillä asettui. Nettiversiota lastenkirjoista ei ole olemassa näiltä vuosilta. Ehkä se aikanaan selviää. Maria oli Lars Tarvasen neljännestä ja viimeisestä avioliitosta, Fredrika Wilhelmina Havukaisen kanssa. He menivät naimisiin vähän ennen Marian siskon Idan syntymää Kaartilanrannassa. Sitä ennen Lars oli naimisissa Kaartilanrantalaisen Ulla Maria Parkkisen kanssa (s.1.10.1835 k.22.2.1861), mistä avioliitosta oli yksi tyttölapsi (joka kuoli ennen kuin täytti 5 vuotta). Tätä ennen Lars oli naimisissa Maria Lena Nikkosen kanssa josta oli yksi hengissä selvinnyt poikalapsi Paul. Larsin ensimmäinen avioliitto oli taas Niittylahtelaisen Regina Johansdotter Johanssonin kanssa. Siitä aviosta jäi myös yksi poikalapsi eloon, Johan. Eli Marialla oli kaiken kaikkiaan 3 elossa olevaa sisarta. Neljä Larsin lapsista kuoli pienenä. Se lyhyesti Marian isän historiasta.

 

Kirjansitojista ja kirjan sitomisesta

Koska Juhanan ammattiura alkoi kirjansitojana niin jossainhan hänen oli täytynyt se ammatti oppia. Jos kirjansitojakouluun halusi niin oli matkustettava Viipuriin tai Saksaan. Suomessa ei sen alan koulutusta ollut. Eikä opiskelu ulkomailla toki ollut ilmaista. Vaihtoehtoinen tapa hankkia alan ammattipätevyys oli ryhtyä oppipojaksi ja kisälliksi paikallisen kirjansitojan luona. Koska Juhana ei näyttänyt matkustaneen mihinkään, niin on ainoastaan jäljellä vaan tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Savonlinnassa oli aina vähintään yksi ammattitaitoinen kirjansitoja. Juhanan Heikinpohjaan muuton aikana oli K.G. Ekman kirjansitojana ainakin vuodesta 1876 vuoteen 1881 jolloin hän kuoli. On vähän vaikea sanoa mitä kaupungissa tapahtui 16.10.1881-1.1.1883 välisenä aikana koska sanomalehti lakkasi ilmestymästä tuolloin huonon kannattavuuden takia. Joka tapauksessa, noin vuonna 1880 uusi kirjansitoja J. Ryynänen, astui näyttämölle. Hän osti talon Konrehtori Nyleniukselta 4000 markalla Lossikadulta. Ryynäselle kävi huonosti joulukuussa 1882 jolloin hänen talonsa paloi poroksi ja hän joutui maksamaan korvauksia ja lopetti näin ammattinsa Savonlinnassa. Talon mukana paloi myös kirjasto. Hänen jälkeensä aloitti kirjansitoja jonka nimi oli August Rännäri. Hän toimi 1884-1886 välisenä aikana osaksi samaan aikaan kuin Juhanakin. Tässä lehti-ilmoituksessa Rännäri mainostaa itseään :

 

    Ilmoitus Savonlinna lehdessä 1884 

 

Jos Juhana opiskeli kirjansitojaksi jonkun luona näistä niin oletettavasti se oli Ekman, ellei myöskin Ryynänen Ekmannin kuoltua. Oppipojille ei normaalisti maksettu palkkaa vaan sensijaan he saivat ilmaisen ruuan ja nukkumapaikan jossain nurkassa. Työtä oli tehtävä aamuvarhaisesta iltamyöhään pieniä ruokataukoja lukuun ottamatta. Ekman puuhasi paljon muutakin kuin kirjansitomista. Hän toimi vakuutusalalla ja hän oli myös yksi Savonniemen polttimon eli viinatehtaan perustajista ja omistajista. Ekmannin perilliset omistivat myös Savolinnan kirja- ja lehtipainon yhteen aikaan. Ehkä Juhana sai täältä vaikutteita, koska oli niin ahkera lehden asiakas? Voi olla että Juhana sai periä tai ostaa kirjansitojan työkalut Ekmannilta.

Ennen kirjat kirjoitettiin nahkasta, papyruksesta tai lumpuista tehdylle "paperille" joka laitettiin rullalle ja säilytettiin putkessa. Nykyään on putkien sijasta kirjan kannet ja paperi tehdään puuselluloosasta. Kirjansitojan ammatti on aikaavievää käsityötä ja kaikki materiaalit maksaa. Sen vuoksi kaikilla ei ollut varaa sidottaa kirjoja ja hinnat oli tämän takia pyrittävä pitämään kohtuullisena. Oli normaalia että kirjansitojilla oli useampia tulonlähteitä. K.G. Ekman möi vakuutuksia, piti leipuriliikettä ym. Juhana oli kirjanpitäjänä, suntiona ja poliisina. Kirjansitojan piti osata muutakin kuin taittaa paperia. Piti hallita puu- ja nahkatyöt. Piti osata käyttää lehtikultaa, jolla painettiin tekstit ja muut kuviot kirjan selkään ja nahkakansiin. Piti osata käyttää liimoja ja neulaa sivujen nitomiseen.

 

  

        Kirjansitoja työnsä ääressä.                                                 Sekä leikkeitä Kirjansitoja lehdestä.

  

 

Kirjansitojilla oli oma yhdistys, niin kuin muillakin ammattiryhmillä. Vuoden 1900 lopussa jäseniä Suomessa oli yhteensä 177.

Joka tapauksessa Juhana oli saanut kisällitutkintonsa valmiiksi ja päätti mennä Mariansa kanssa naimisiin ja muuttaa kaupunkiin. Maria oli jo asunut siellä jonkun aikaa, ilmeisesti piikana jossain perheessä. Juhana oli tuolloin vielä kirjoilla Heikinpohjassa. Vihkijäiset olivat 7.6.1885 ja muutto kaupunkiin tapahtui seuraavana vuonna.

 

Juhanasta tulee kaupunkilainen, kirjansitoja ja suntio

Polle veti siis muuttokuorman Tulliportin läpi kaupungin puolelle ylös Olavinkatua, sitten alas vähän matkaa ja sitten vasemmalle Tottinkatua (nykyinen Possenkatu) kunnes aivan kohta pysähtyi tontti nro 2 kohdalla. Tontin ja talon omisti raatimies Tarasoffin perilliset, johon perhe nyt asettui vuokralle. Vähäiset huonekalut ja tavarat kirjansitojan työvälineitä myöten kannettiin sisään. Alla olevasta kartasta selviää missä tämä Juhanan ensimmäinen kortteeri (A) kaupungissa sijaitsi.

  

  Juhanan kortteerit 1886-1907

 

Nykyinen osoite olisi suunnilleen Olavinkadun ja Possenkadun kulmassa, Possenkatu 3. Samassa korttelissa kuin Miljoonatalo. Muitakin Makkosia näytti jo asuvan tällä alueella. M.m. eräs sauna-Makkonen jonka talo oli vaan kivenheiton päässä Tarassoffin talosta. Juhana elätti pienen perheensä ensin kirjansitojana ja vähän myöhemmin kirjanpitäjänä. Epäilisin että Savonlinnassa oli pulaa kirjansitojista (Savonlinnan käsityö- ja tehdasyhdistyksen statistiikan mukaan Savonlinnassa oli vain yksi kirjansitoja vuonna 1880). Tässä ensimmäinen lehti-ilmoitus Savonlinna lehdessä 1886 vuoden lopulta ja toinen vuoden 1887 alulta, joissa hän sanoo ottavansa vastaan kirjansidontatöitä.

 

  

 

 Ilmoituksen mukaan Johan oli myös virkaa toimittava suntio. Suntio eli kirkonvartia oli tärkeä luottamusammatti. Juhanan ja Marian ensimmäinen lapsi, Aino Lyydia, syntyi täällä Tarasoffin talossa 1887. Vuonna 1988 sai Juhana vakituisen suntion viran seurakunnasta mutta jatkoi uutterasti myös kirjansitojan ja kirjurin ammatissa. Suntion ja kirjansitojan tulot eivät varmasti olleet huimaavat pienessä kaupungissa joten Juhanalla oli tapana vuokrata hevostaan "ajokaluineen" kuten näissä ilmoituksessa lukee.

 

 Hän osallistui myös Turwa-tuki keräyksen järjestelytehtäviin, josta tämä lehtileike:

 

  

 

 Turwa-tuki keräsi varoja ja lahjoituksia turvakodille alkoholistiperheiden tukemiseksi ja Juhana toimi lahjoitusten virallisena vastaanottajana. Juhana esiintyi myöskin jonkun painojutun yhteydessä josta tämä leike:

 

  Painojuttu 1888

  

Vähän epäselvää on kyllä mitä se käsitteli.

Mutta eihän Juhana toki varaton ollut. Toukokuussa 1889 pidetyssä Rahatoimikamarin huutokaupassa hän vuokrasi Sammalsaaret Haapavedeltä itselleen.

 

   

 

 Ilmoituksesta ei ikävä kyllä käy selville vuokrasummaa. Sieltä hän sai hyvää heinää hevoselleen ja puita hellaan ja jopa myyntiinkin. Ehkä hän ampui alas yhden jos toisen linnunkin rihlallaan.

Saman vuoden keväänä perhe muuttaa taas, tällä kertaa leipuri Tiaisen taloon(B) kortteli 2 tontti 12.

 

     

  

Nykyinen osoite olisi suunnilleen Olavinkatu 52-54, alhaalla lähempänä Tulliporttia.

 

 

Koska Juhanalla oli nyt kaksi saartakin niin piti myös olla vene, oikein purjeella varustettu. Vene ei kumminkaan aina saanut olla rauhassa vaan varastettiin moneen otteeseen kuten näistä lehti-ilmoituksista syksyllä 1889 näkyy. Vene oli Savolan sahan rannassa ja veneen nimi oli Alku.

 

 

 

 Juhanan kirjansidonta jatkui vuonna 1889-1890. Juhanalla oli enemmän kirjansidonta hommia mitä ehti tekemään. Kesällä 1890 Juhana palkkasi jopa kirjansitoja-apulaisia itselleen:

  

 

 

 

 

Tihutyöt jatkuivat sekä Sammalsaaressa että kaupungissa ja tämän takia pisti Juhana seuraavanlaisen ilmoituksen paikalliseen Savonlinna lehteen.

 

  

Savonlinna on ollut ilman pormestaria jo kauan ja oli aika äänestää uusi, lokakuun 18.pv 1890. Kaikki noin 300 tässä vaalissa äänioikeutettua henkilöä lueteltiin sanomalehdessä 16.10.1890 äänimääriensä mukaan. Äänimäärät vaihtelivat 1-25 välillä riippuen veroäyreistä. Juhanalla oli tuolloin 5 ääntä, kuudes ylhäältä alla olevassa listassa.

 

   

Joulun alla 1890 Juhana järjesti myös huviajelua hevosellaan ja möi hyviä halkoja.

 

 

Tässä ilmoituksessa Juhana yrittää periä saataviaan tehdyistä mutta lunastamattomista töistä:

  

  

Järjestipä Juhana perheelleen oikein kunnon joululahjankin vuoden päätteeksi ostamalla 300 markalla huutokaupasta tontun nro 7 korttelista nro 1 (C). Se sijaitsi aivan kirkon vieressä nykyisen Kirkkolahdenkatu 3 paikkeilla. Tuon aikainen osoite oli Savilahdenkatu 7.

  

  

Tähän hän tarvitsi myös hirsiä rakentaakseen tontillensa ensimmäisen ikioman asunnon. Talon rakennus vei vajaan vuoden ja vuoden 1891 lopulla pääsi perhe muuttamaan upouuteen taloonsa. Juhana haki lisää apulaisia.

 

 

Silloin heillä oli 3 lasta, Aino, Emil ja Ada, 5, 3 ja 1 vuotta vanhoja. Huushollissa asui myös Juhanan äiti Helena Ulrika (Leena) ja Maria-vaimon äiti Fredrika Wilhelmina (Mina).

Juhana rakennutti ulkohuoneita tontillensa josta tämä ilmoitus.

 

  

Kuriositeettina voidaan mainita että vuonna 1890 Savonlinnan kaupungissa oli kaiken kaikkiaan 143 asuinrakennusta. Ja nyt tuli siis yksi lisää. Juhana sai 1893 uuden kilpailijan, kirjansitoja Pekka Pitkäsen.

 

 

Vuodet vierivät ja lapsikatras lisääntyi. Valtteri syntyi 1893. Tässä muutama lehti-ilmoitus vuodelta 1894:

 

 

                              Juhana hakee vuokralaista                                                       Juhana laittaa karttoja

   Puuseppä vuokralaisena

                 

Yllä. Loppuvuodesta kirjansitoja Juhana laittoi oikein sivun levyisen ilmoituksen lehteen.

 

Juhana oli innokas yhdistysmies kuten mm näistä STY:ta koskevista ilmoituksista käy ilmi:

   

 

Tässä hän on Nuorisoseuran varajäsenenä ja toisessa ilmoituksessa hänelle päätettiin antaa 4 mk 45 pennin korvaus kunnankokouksen pöytäkirjojen sitomisesta:

   

 

Taas ilmestyi uusi kilpailija Juhanalle, Viktor Jaatinen:

 

Juhanalla oli saamisia joita lunastettiin mm ”ryöstöhuutokaupalla”:

 

Käsityö- ja tehdasyhdistyksessäkin oli Juhana mukana, laatimassa uutta sääntöehdotusta, 1895:

 

 

Juhana esiintyi myös ”satusetänä” työväen yhdistyksen iltamissa 1896 lausumalla hauskan sadun.

 

 

Vuodet vierii ja Hanna syntyy 1896. Juhanan äiti Helena Ulrika kuoli 1896, 66 vuotta vanhana. Talo kävi pieneksi. Viisi lasta, kuudes tulossa, kolme aikuista, kirjansitojat ja vuokralaiset vaativat oman tilansa. Elettiin vuotta 1897 ja oli muutettava taas, tällä kertaa kirkon pohjoiselle puolelle sakastin viereen vuokralle, rakennusmestari P. Putkosen taloon, joka oli tontti numero 1 toisessa korttelissa (D). Nykyinen osoite olisi suunnilleen Sotilaspojankatu 3. Täällä syntyi Kaarlo 1898. Juhana haaveili myöskin tätä tonttia omakseen ja tekikin kaupungille tonttianomuksen. Hinnaksi laitettiin 800 markkaa.

 

  

 

Tästä ei sitten kumminkaan tullut yhtään mitään vaan jo kahden vuoden päästä, 1899, he joutuivat taas muuttohommiin. Kohteena ja uutena asuinpaikkana oli tällä kertaa Purosen talo tontti 9 kortteli numero 3:ssa, Olavinkatu 51 (E). Täällä syntyi Huugo vuonna 1900. Juhana ei antanut heti periksi vaan yritti vuokrata edellistä tonttia, siinä onnistumatta:

 

  

 

Kesäkuun 6. päivä 1899 ilmestyi yllä oleva Juhanan viimeinen Kirjansitoja-lehti-ilmoitus.

Kuten sanottu, Juhana oli myös aktiivinen yhdistysihminen. Tässä ilmoituksessa hän puhuu Käsityö- ja tehdasyhdistyksen kokouksessa.

 

  Juhana puhuu hyvän asian puolesta

 

Savonlinna-lehden helmikuun numerossa 14 hänet mainitaan, jossa saa tehtäväkseen laatia mm yhdistyksen (STY) vuosikertomuksen maaliskuussa pidettävään vuosikokoukseen:

 

  

 

Alla olevan ilmoituksen mukaan kirjansitoja Juhana myy siemeniä ja entinen suntio Juhana perii taas saataviaan:

  

  

 

 

 

Juhana ryhtyy poliisiksi ja asianajajaksi

Vuonna 1900 suoritettiin kaupungin kartoitus. Se oli lista josta näkyi kaikki veronalaiset kansalaiset. Kaupunki jaettiin vanhaan ja uuteen osaan niin kuin tapana oli silloin. Pitkäsilta erotti kaupunginosat erilleen. Alla olevissa kuvissa vain pieni osa verollisista ja siinä esiintyy myös poliisikonstaapeli H.J. Makkonen neljällä veroäyrillään.

  

   

 

Velanmaksu oli vaikeaa yhdelle jos toiselle tuolloin, niin kuin nykyisinkin, ja lehdestä voi vuonna 1900 lukea seuraavanlaisia ilmoituksia:

  

Yhdessä perii poliisi Juhana kunnan saatavia vesivaurion korjuusta, toisessa on Juhana itse vekselin väärennöksen uhrina.

 

Vuonna 1901 alkoi keskustelut Savonlinna erottamisesta Säämingin seurakunnasta ja kirkonkokouksessa päätettiin muodostaa komitea jonka varajäseneksi Juhana valittiin.

 

    

 

Samana vuonna, 1901, päätti Juhana että on taas muutettava. Uusi asunto sijaitsi Savonniemenkadulla Kortteli nro 1 tontilla nro 4 (F).

 

 

Savonlinnan henkikirjojen mukaan Juhanan perhe asui tässä ainakin Juhanan kuolemaan saakka, 19.7.1907.

Vuonna 1902 ei Savonlinnassa ilmestynyt lehteä laisinkaan koska Tsaari Nikolai II kielsi Savonlinna lehden sen liian Suomalaismielisistä kirjoituksista johtuen. Vasta 1903 ilmestyi uusi lehti, Keski-Savo, kovemman kontrollin ja sensuurin alla.

  

Vuosisadan alussa kun Juhana ryhtyi poliisikonstaapeliksi oli Savonlinnassa vain pari poliisikonstaapelia. Minkäänlaista täydellistä poliisilaitosta ei ollut, oli vaan putka. Poliisikonstaapelit olivat Maistraatin valvonnan alaisia ja kaupunginviskaalin Nordbergin johtamia. Mutta kun hallitsija tsaari Nikolai II alkoi venäläistämään Suomea niin hän halusi muuttaa hallinnon kokonaan koska ei luottanut silloiseen poliisiin eikä Savonlinnan viskaaliin. Sen takia kaupunkiin tuli venäjältä toistakymmentä uutta lojaalia poliisia järjestystä pitämään. Helmikuun 18. päivänä 1903 annettiin asetus poliisikunnan järjestämisestä niissä kaupungeissa joissa ei ollut täydellistä poliisilaitosta. Tästä lähtien oli poliisin ylin valvonta kuvernöörillä ja hänen alaisella kruununvoudilla. Poliisitoimien johtaminen kuului poliisikomisariolle. Komisariot nimitti kuvernööri, konstaapelit kruununvouti. Järjestyksen valvonta oli näin siirtynyt venäjän hallituksen asettamille virkamiehille. Eli näin pääsi kuvernööri ja tsaari eroon heidän mielestään epäluotettavasta viskaali Nordbergista.

Tässä pari esimerkkiä lehti-ilmoituksista Keski-Savo lehdessä 1903-1905, joissa poliisikonstaapeli H.J. Makkonen esiintyy asianajajana:

    

Pari kilpailijaakin hänellä oli, Immonen ja Tiainen.

Seuraavassa kaupungin kartoituksessa 1905 oli Juhana 2 veroäyrin arvoinen.

Oli Juhanalla vapaa-ajan harrastuksiakin tämän lehti-ilmoituksen mukaan.

 

 

Hän oli mukana perheiltatoimikunnassa jossa hän piti iltamia. Ehkä hän sai siellä käyttöä sille kanteleelle joka mainittiin perunkirjoituksessa.

Savonlinna tunnetaan perinteikkäänä kylpyläkaupunkina. Olavin Kylpylaitos goottilaistyylisine torneineen ja Kasino ulkoterasseineen valmistuivat kaupungin keskellä sijaitsevalle Kasinosaarelle vuonna 1896. Kasinoa laajennettiin vielä kaksi vuotta myöhemmin. Juhanan ei tarvinnut matkustaa kauas kylpyläreissulle kesälomallaan. Niin kuin tässä ilmoituksessa lukee, vietti Juhana yhden viikon tässä kaupungin omassa kylpylässä kesäkuussa 1906 sadankahdenkymmenen muun ilmoittautuneen kanssa.

 

      

 

Eli ei kannata lähteä merta kauemmas kalaan. Voi olla että hänen keuhkosairautensa alkoi käydä voimille ja tunsi että päivät alkoivat olla lopussa. Näissä ilmoituksissa vuosilta 1906-1907 sanoo poliisikonstaapelimme ja asianajajamme tällä kertaa ottavansa vastaan asianajotöitä Kalevankadulla J. Naukkarisen talossa. Juhanan viimeinen ilmoitus Keski-Savo lehdessä oli 4.4.1907.

  

 

Henkikirjojen mukaanhan Juhana asui Savonniemenkadulla eli nämä Kirkkokadun ja Kalevankadun (nykyinen Pappilankatu) toimipisteet täytyy toisin sanoen olla hänen toimistojaan.

Lehti-ilmoituksia "Juhosta" tuli vielä kaksi kappaletta, molemmat samana päivänä Keski-Savossa, 20.7.1907, Juhanan  kuolemaa seuraavana päivänä.

                

 

Toinen niistä oli lehden oma ilmoitus ja toinen Marian laittama kuolinilmoitus miehestään. Rakastettu elossa, kaivattu kuolossa.

 

                  Savonlinnan kirkko ja yksityiskohta

 

Kokosivu Keski-Savo lehdestä:

 

 

Lähteet:
Mikkelin Maakunta-arkisto, http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/maakunta-arkistot/mikkelin-maakunta-arkisto/

Savonlinnan Maakuntamuseo, http://www.savonlinna.fi/museo/

Kansalliskirjasto, http://digi.kansalliskirjasto.fi/

Kansallisarkisto, http://digi.narc.fi/digi/

Wanha Savonlinna, http://www.wanhasavonlinna.fi

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

Suomen Sukututkimusseura, Historiakirjat, http://hiski.genealogia.fi/hiski/?fi

Savonlinnan Kaupungin historia III 1876-1976, Olli Vehviläinen

 

Norrköping 7.5.2012

 

 

 

 

 

 

Osa sukupuusta:

 

Johanneksen synty ja todistajat: 

 

Tämä on pieni tutkimus ja selvitys meidän Leena Ulla Makkosen veljestä Johanneksesta ja hänen elämästään. Miksi juuri Johannes on niin kiinnostava tutkimuksen kohde on se että kun hänet kastettiin Pulkkilan Nojanmaan kartanossa niin yksi kummeista oli itse Johan Kolis, Savonlinnan vaurain mies (kuva syntyneiden kirjasta yllä). Herää oitis ajatus että oliko hänellä jotain tekemistä myöhemmin Johanneksen elämän kehityksen suhteen?
Selvitys koostuu periaatteessa vain linkkilistasta lyhyin kommentein. Linkit johtavat Suomen Suku Historiallisen Yhdistyksen digitaalisille kirkonkirjasivuille.

 

 

 

 

Yllä kuva Nojamaan kartano Pulkkilassa missä Johannes kastettiin.
Ja sen yllä Kerimäen kartta, punaisella rajattuna Lötjölä (20), Pitkälä (28) ja Moinniemi (22) missä Johannes oli renkinä ja torpparina.

 

Kerimäki  Syntyneet 1823-1852 (Johannes syntyi 10.3.1837 ja kastettiin 10.4.1837 Pulkkilassa):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/syntyneet_1823-1852_tk2159/121.htm

Kerimäki Lastenkirja 1829-1843 (p.327). Peterin ja Katarinan kaikki lapset:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/lastenkirja_1829-1843_tk2157_osa1/334.htm

Kerimäki lastenkirja, 1844-1861, Pulkkila. Peterin ja Katarinan lapset Leena Ulla, Katarina ja Johan. (p.460. Till RK p.598. 55):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/lastenkirja_1844-1861_tk2158/78.htm

Kerimäki rippikirja, 1850-1861, Pulkkila, p.598. Johan Makkonen muuttaa Lötjölään 1856. (Till p.419. 56. Lötjölä):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1850-1861_tk2156/403.htm

Kerimäki rippikirja, 1850-1861, Lötjölä, p.419. Johan maanviljelijä Peter Lötjösen renkinä. Muuttaa edelleen Moinniemeen (Moisund) 1858. (58 Till p. 465):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1850-1861_tk2156/45.htm

Kerimäki rippikirja, 1850-1861, Moisund, p.465. Johan David Mölsän renkinä. (Förlovad 18.8.1861 m. Katarina Pulkkinen s.6.3.1839. Vigda 22.9.1861). Menee kihloihin ja sitten naimisiin Katarina Pulkkisen kanssa:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1850-1861_tk2156/137.htm

Kerimäki vihityt, 1816-1875 (Johan ja Katarina vihitään 22.9.1861):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/vihityt_1816-1875_tk2159/113.htm

 

Rippikirjat ja lastenkirjat puuttuvat 1862-1872 ajalta.
Mutta HISKIn mukaan heille syntyi kolme lasta, Hilda, Alma ja Paul:

 

 

5.8.1863 syntyi Hilda; Kerimäki syntyneet, 1853-1867:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/syntyneet_1853-1867_tk2159/132.htm

21.8.1867 syntyi Alma; Kerimäki syntyneet, 1853-1867:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/syntyneet_1853-1867_tk2159/170.htm

 11.9.1871 syntyi poikalapsi, Paul, Kerimäki syntyneet 1868-1884:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/syntyneet_1868-1884_mko1-12/52.htm

 

 Johan on nyt edistynyt torppariksi.

HISKIn mukaan Johanin vaimo Katarina kuoli maaliskuussa 1872 hermokuumeeseen (nervfeber) kun Paul oli vain noin 6 kuukautta vanha. (KK puuttuu):
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t73027

 

 

Paul kuoli samasta syystä (nervfeber) muutama päivä myöhemmin 10.3.1782:
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t73028

 

 

Kerimäki rippikirja, 1873-1881, Moinniemi 1. Torppari  Johan Makkonen leskenä Kihlakunnan tuomarin talossa. Johan muuttaa Pitkälään. (Fr p.631 till 756):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1873-1881_mko14-27/257.htm

Kerimäki rippikirja, 1873-1881, Pitkälä 1, p.756. Johan renkinä kulta- ja jalokivikauppiaan Samuel Taskisen talossa. (Till p.760, 77):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1873-1881_mko14-27/358.htm

Kerimäki rippikirja, 1873-1881, Pitkälä 2, p.760. Johan renkinä Paul Laukkasen talossa ja menee uusiin naimisiin 1.4.1877. Muutto Pitkälä 3:een 1879:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1873-1881_mko14-27/362.htm

HISKI;  Johan menee uusiin naimisiin 1.4.1877 piika Maria Serafina Kettusen, s.18.11.1834, kanssa. (Ei ole digitaalisia Vihkikirjoja):
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t60834

 

 

Kerimäki rippikirja, 1873-1881, Pitkälä 3, p.763. Johan renkinä kultaseppä Samuel Taskisen talossa. Muutto Lödjölä Nr 5:een 1881. (Till. p.583):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1873-1881_mko14-27/365.htm

Kerimäki rippikirja, 1873-1881, Lödjölä 5, p.583. Johan on Mats Laitisella renkinä:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kerimaki/rippikirja_1873-1881_mko14-27/198.htm

Kerimäki rippikirja, 1882-1891, Lödjölä Nr 5A, p.508, sivu aukeaa vain jäsenille. Johan maanviljelijä Mats Laukkasella torpparina. Viimeinen kirjaus 1888. Siirto aakkoselliseen kirjaan p.124. (Maria on Rantasalmelta kotoisin tämän kirjan mukaan):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7253&pnum=497

Johan ja Maria aakkosellisessa listassa 1882-1891 (sivulta 508). Johan on nyt loisena 1889-1891. Sivu aukeaa vain jäsenille. Siirto M Nr:73 (1892-1899):
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7254&pnum=126

Johan ja Maria aakkosellisessa listassa 1892-1899, p.151, Nr 73 (sivulta 126). Sivu aukeaa vai jäsenille. Johan kuoli 14.11.1891, vähän ennen Alma tyttären häitä, 53 vuotiaana ja köyhänä. Viimeinen kirjaus 1899, Maria vielä elossa:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7259&pnum=162:

 

 

Eli eipä kummi Johan Kolis vaikuttanut Johannes Makkosen elämänkaareen millään ratkaisevalla tavalla.

Alma tyttärestä vähän:
Johanin ja Marian nuorin tytär Alma muutti Viipurin seurakuntaan Galitsinan kylään Muolaassa 1890. Sivu aukeaa vain jäsenille:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7253&pnum=542

 

 

Muolaan Galitsinasta Alma muutti Heinjoelle:

 

 

Alma meni Wille Mannisen kanssa naimisiin 1891. Wille oli Kurvilasta ja Alma asui Lahdenperässä:

 

 

ja sai ainakin 4 lasta:

 

 

Hilja Amalia kuoli tulirokkoon 8.12.1900 Heinjoen Kämärässä.

Koska avoimet digitaaliset kirkonkirjat loppuvat 1900-luvun alussa niin ei voi sanoa mitä jälkipolvelle tapahtui.

 

Mitä Alman siskolle Hildalle tapahtui ei kirkon kirjat paljasta. Kirjat puuttuvat juuri siltä ratkaisevalta ajalta.

 

Lähteet:

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys, http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

Suomen Sukututkimusseura, Historiakirjat, http://hiski.genealogia.fi/hiski/?fi