- "Jokaisella
Suomen kansalaisella tulee olla määrätty sukunimi". Näin kuuluu
sukunimestä annetun lain
ensimmäinen pykälä. Laki astui voimaan tammikuun 1. päivänä 1921. Lain
toinen pykälä kuului: "Se, jolla ei ole sukunimeä, olkoon velvollinen
yhden vuoden kuluessa tämän lain voimaan tulemisesta sukunimen
ottamaan." Tästä voidaan helposti vetää se johtopäätös, että sukunimi
saattaa olla hyvinkin "uusi asia". Tässäkin on paljon totuutta,
mutta samalla on todettava, että sukunimi nimenomaan Suomessa saattaa olla
erittäin vanhakin asia: jotkut suomalaiset sukunimet ovat itse asiassa
maailman vanhimpia sukunimiä!
- Huomattavasti
vanhempia ovat Suomen -nen-päätteiset sukunimet
- ne ovat itse asiassa niin vanhoja, ettei niiden syntymäajasta ole
tietoa. Maamme aikakirjoissa niitä esiintyy jo 1300-luvulla, jolloin
aatelikin vielä käytti vain isännimiä ja Turun vähäiset porvarit tulivat
toimeen henkilökohtaisilla liika- tai ammattinimillä.
- Kaikki
nimet eivät olleet onnistuneita. Kiviruusu (Stenroos), Kumahdus (Kumenius) ja Ongelma (Hagelin),
joitakin esimerkkejä mainitaksemme, taisivat nekin jäädä välivaiheeksi
nimiemme historiassa. Toisissa tapauksissa uudet nimet merkitsivät
pelastuksen häpeästä. Sukunimettömillä seuduilla aviottomien lasten
syntyperä oli ollut kiusallisen ilmeinen: "sukunimenä" oli ollut
Henrikssonin ja Heikinpojan tapaan vain esim. Annaliisanpoika. Vuoden
1906 suuressa nimenmuutoksessa
oli tällaisiakin tapauksia.
Niin, meidän suntio ja
poliisikonstaapeli Heikki Juhanihan (r. Henrik Johan) oli avioton lapsi Leena
Ulla Makkoselle (r. Helena Ulrika). Elikkä hänen nimeksi (ja meidän
sukunimeksi) olisi hyvinkin voinut tulla Heikki Leenaullanpoika.
No, itse asiassa näinhän melkein kävikin sillä eräässä rippikirjassa Juhanan
nimeksi oli laitettu Henrik Johan Helenasson
Makkonen.
Nimitietoa:
Soini : Soini on muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee
'poikaa',
'nuorukaista'.
Nyyrikki : Metsästyksen/pyynnin jumala, Tapion poika.